Löysin hukassa olleen luonnosvihkoni, jonne olen piirrellyt ja kirjoitellut koruideoita. Aina ei päässä pyörivää ajatusta pääse heti koruksi pukemaan ja silloin se on pakko saada samantien paperille tai muuten se unohtuu. Olen tosi surkea piirtämään, mutta piirtotaidot on sentään omiin tarpeisiin ihan riittävät. Vihkon löydyttyä innostuinkin piirtelemään malleja polymeerimassakorviksiin. Hirveästi massaideoita päässä, mutta saa nähdä, kuinka monet niistä onnistun toteuttamaan.
Tällä kertaa ajattelin esitellä askartelemiani sormuksia. Sormusten teko onkin jäänyt tosi vähälle, johtuen enimmäkseen siitä, että myös niiden myynti on ollut vähäistä. Aina välillä innostun kokeilemaan, saanko taivuteltua metallilangasta jotain kivaa sormeen, mutta en ole ainakaan toistaiseksi onnistunut. Näissä sormuksissa onkin valmiit, teräksen väriset sormuspohjat (nikkelittömät, tietenkin) joissa on kolme lenkkiä helmien ripustamista varten. Laitoin sitten vaan lasihelmiä sekä pieniä metallihelmiä korupiikkeihin ja liitin piikit sormuspohjan lenkkeihin. Näistä tuli varsin kivan näköisiä mielestäni - tietysti, kun niissä on helmiklustereita.