sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Metallilangat laulaa (+kilpailu)


Innostuin viime huhtikuussa vähän liikaa lankailusta (=metallilangan kieputus helmen ympäri) ja rasitin käteni uuvuksiin. Koruilutauon jälkeen aloittelin hyvin varovasti uusia lankaprojekteja, tehden pikku hiljaa enemmän - tauotusta ja venyttelyjä unohtamatta. Nyt käsi voikin jo paljon paremmin, vaikka en vieläkään pysty ja uskallakaan tehdä lankahelmiä entisellä innolla. Välillä se on turhauttavaa; kun ennen pystyin tekemään lankahelmiä niin paljon kuin vain suinkin ehdin (mikä tarkoitti useampaa kymmentä helmeä illassa), on nykyään kymmenen helmeä/ ilta ihan ehdoton maksimi. Paksumpaa lankaa yritän olla käyttämättä lainkaan, sen kieputus vaatii niin suurta ponnistusta. Toisaalta oon kyllä iloinen, että pystyn ylipäätään vielä kieputtelemaan - se on vaan niin koukuttavaa puuhaa.





Mulla oli tavoitteena rikkoa viime vuoden aikana 5 000 lankahelmen raja. Näin siis ajattelin ennen käden hajoamista. Ihan viiteen tonniin asti en yltänyt, mutta reilusti yli 4 000 lankahelmeä olin tehnyt vuoden loppuun mennessä. Laskemisen olen siis aloittanut kun laitoin ensimmäiset lankahelmet myyntiin heinäkuussa 2015. Oon pitänyt lukua ainoastaan muille näpertämistäni lankahelmistä, joihin kuuluu yleismyyntiin ja tilaustyönä tehdyt, kaupan kylkiäiset ja lahjoitetut. Itselleni oon tehnyt ensimmäiset lankahelmet jo kesällä 2012, mutta nykyisin kieputteluja syntyy hyvin vähän omaan käyttöön.






Tästä postauksesta löytyy kolmen eri asiakkaan tilaustyölankailuja. Yllä oleva kuva on yhden heistä ottama. Unohdin kuvata helmet ennen lähetystä, mutta onneksi ihana asiakas/ kaveri/ kaverikas lähetti kuvan arkistoihini. On hän tainnut jonkin verran lankahelmikuviani katsellakin, kun keksi asettaa helmet valkoiselle lautaselle. Mahtava tyyppi!






Näiden kolmen kuvan helmet ovat kaikki asiakkaan minulle lähettämiä. Postitin ne sitten ''vaatetuksen'' jälkeen takaisin. Tuo keskimmäinen, hento lautasellinen olisi mieluusti kelvannut itsellenikin koruiluun. Näiden helmien lisäksi oon tehnyt jokusen helmisatsin yleiseenkin myyntiin.

Otsikko lupailee kilpailua, mistähän lienee kysymys? No siitä, että tällä kertaa ei arvotakaan, vaan käynnistetään lankahelmiaiheinen kilpailu! Alla olevassa (melko vanhassa) kuvassa on lankahelmi poikineen, mutta kuinka monta niitä tarkalleen onkaan? Lankahelmi on siis yksikkö, joka voi pitää sisällään useammankin helmen. Lasi-, kivi- tai simpukkahelmet (yms.) kieputetaan metallilangan sisään yhdeksi yhtenäiseksi korunosaksi. Omissa lankahelmissäni on yksi, kaksi tai kolme helmeä.

Jätä arvauksesi kommenttikenttään 17.2.2017 mennessä. Oikein arvannut tai lähimmäksi päässyt palkitaan korupuotini lahjakortilla. Ja ei kuin laskemaan!




sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Tammikuun söpöilyt


Seurasin viime vuonna Korukoukussa-blogin osallistumista HommaHuone-blogin värihaasteeseen. Se näytti niin kivalta, että kun törmäsin vuoden alussa Sirpukan solmuissa-blogissa vastaavaan haasteeseen, päätin lähteä mukaan. Ainakin yksi suuri ero näiden kahden haasteen välillä on; täällä ei ole annettu valmiiksi värejä, vaan ne saa päättää ihan itse. Tällaisiin väreihin/sävyihin minä päädyin:

TAMMIKUU pastellisävyt     
HELMIKUU punainen      
MAALISKUU harmaa/hopea        
HUHTIKUU violetti           
TOUKOKUU vihreä        
KESÄKUU keltainen            
HEINÄKUU valkoinen/vaaleat sävyt           
ELOKUU ruskea               
SYYSKUU oranssi              
LOKAKUU sininen      
MARRASKUU musta       
JOULUKUU kulta     

Juuri ennen kuin löysin tämän värihaasteen, kävin askartelukaupassa ja silmiini osui aivan ihania, pieniä muovinappeja. Hurmaannuin niiden pastelliväreistä ihan täysin. Olen ostanut samoja nappeja aiemminkin, ensin vihreän sävyisen paketin ja sitten sekoituksen, jossa oli mustia ja kerman värisiä nappeja. Viimeksi mainitut ovat vilahtaneet täälläkin. Tämän kuun värivalinta olikin nappien myötä hyvin selkeä - pastellia pukkaa!






Ensin syntyi kaulakoru totuttuun tapaan, napeista ja hopeoiduista välirenkaista. Nämä nappijonot on vaan niin kivan näköisiä! Sydän tuntui sopivan söpöys-teemaan.




Paketissa oli neljän värisiä nappeja, mutta mielestäni tuo kolmen värin yhdistelmä näytti paremmalta kaulakorussa. Ylijääneet, persikan väriset napit pääsivät sitten korvakoruiksi - ne on ihan kirjaimellisesti nappikorviksia. Jokunen persikkainen jäi vielä jemmaankin.





Hiusklipsi-idea on muhinut päässäni jo jonkin aikaa. Tiesin ensin ainoastaan, että haluan laittaa siihen hartsiruusuja. Haaste ohjasikin kivasti värivalintoja, ruusulaatikosta valikoitui hennon vihreitä ruusuja. Vaalean keltaiset simpukkanapit löysivät tiensä ruusujen kaveriksi ja jottei rujo solki pilkottaisi helmien välistä, laitoin pohjalle valkoista satiininauhaa.

Vuosi väriterapiaa -haaste lähti kivasti käyntiin ja odotan jo innolla jatkoa. Kiitos haasteen järjestäjälle, tämä tuo kivaa piristystä harrastukseen. ♥