maanantai 24. joulukuuta 2018

Fimojoulukalenteri, luukku 24




Pipariukkelin myötä hyvää, rauhallista ja suloista joulua ihan jokaiselle. ♥ Kaunis kiitos kaikille kalenteria seuranneille ja kommentoineille. Mikä oli sun lemppariluukku? Erityiskiitos Pipolle tsemppauksesta. ♥ Palaillaan korujen ääreen ensi vuoden puolella, luvassa on taas kaikenlaista kivaa.


sunnuntai 23. joulukuuta 2018

Fimojoulukalenteri, luukku 23




Onko sinun joulukuusesi jo koristeltu vai kuuluuko kuusen pukeminen mielestäsi aattoon? Tämä simppeli pikkukuusi on ollut koristeltuna jo hyvän aikaa ja sellaisena se pysyykin, vaikka olisihan se ihan kiva, jos koristeita voisi vaihtaa välillä. Latvassa loistaa helmiäislasihelmi.


lauantai 22. joulukuuta 2018

Fimojoulukalenteri, luukku 22





No tottakai mä nyt tein joulumacaronin, en vaan voinut olla tekemättäkään. En silti oikein tiedä, mitä tästä sanoisin. Mä joko rakastan tätä tai sitten tämä on ihan hirveä - en oo vielä päättänyt.


perjantai 21. joulukuuta 2018

Fimojoulukalenteri, luukku 21




Elukkaisia olen tehnyt ennenkin tonttulakilla höystettynä, mutta tämä on ensimmäinen jouluhiireni. Itse asiassa se taitaa olla kaiken kaikkiaan ensimmäinen (ja ainoa) massahiiri, jonka olen muovaillut. Tykkään näistä mun pallopäisistä eläimistä ja siitä, miten usein on helppoa muokata tuota mallia vain hieman, jotta saan aikaan toisen elukan. Tämän hiiren nassu on muuten samanlainen kuin kissalla, mutta nenä on vaaleanpunaisen sijaan musta. Korvat puolestaan ovat pyöreät, kuten aikaisemmin tekemilläni nalleilla.


torstai 20. joulukuuta 2018

Fimojoulukalenteri, luukku 20





Siitä onkin jo aikaa kun olen viimeksi tehnyt fimodonitseja, taisi olla silloin kun vasta aloittelin massailuja nelisen vuotta sitten. Jostain sain nyt päähäni piipertää donitsiriipuksen jouluisilla strösseleillä. Maistuis mulle ainakin.

keskiviikko 19. joulukuuta 2018

Fimojoulukalenteri, luukku 19





Tästä jouluisesta seppeleestä pidän myös erityisesti, siitä tuli juuri sellainen kuin pitikin. En oo muuten koskaan tainnut käyttää kranssia sisustuselementtinä, jouluna tai muutenkaan. Houkuttaisi kyllä vähän tehdä sellainen överikranssi vanhoista joulupalloista. 


maanantai 17. joulukuuta 2018

Fimojoulukalenteri, luukku 17




Petterikin pääsi luukkua koristamaan, monen pilalle menneen version jälkeen hyvin yksinkertaisena riipuksena. Enää viikko jouluun!


sunnuntai 16. joulukuuta 2018

Fimojoulukalenteri, luukku 16




Hedelmäkakku taitaa makunsa puolesta jakaa mielipiteitä aika rajusti. Ainakin tällaisena miniatyyriversiona se on aika söpö, eikö? Ihastelen usein Instagramissa realistisen näköisiä fimokakkuja ja muita syötäviä, itse osaan vain näitä pelkistettyjä.

lauantai 15. joulukuuta 2018

Fimojoulukalenteri, luukku 15





Pikkuinen lumiukko käyttäytyi tuhmasti kuvatessa ja sain aikaan pelkkiä tuhnuisia kuvia. Sainpahan ainakin vihdoin ehjän lumiukon tehtyä, edellisethän räjähtivät uunissa. Onhan tällä uudella ukolla kivempi kaulahuivikin. Vuoden 2016 suuren massailukatastrofin uhreja en ole muuten vieläkään raaskinut heittää pois.


perjantai 14. joulukuuta 2018

Fimojoulukalenteri, luukku 14




Löysin massailutarpeiden joukosta sukan muotoisen piparimuotin ja oli ihan pakko piipertää joulusukka! Naureskelen aina tälle kuvalle, koska mulle tulee sukan väreistä mieleen pokepallot.


torstai 13. joulukuuta 2018

Fimojoulukalenteri, luukku 13




Yksi ehdottomista lemppariluukuistani on tämä koristeltu sydänpipari, jonka tein viime vuonna. Tänä vuonna askartelin vielä muutaman eri kokoisen lisää.


keskiviikko 12. joulukuuta 2018

Fimojoulukalenteri, luukku 12




Tähtimuotokin liittyy monella tapaa jouluun. Tätä raitatähteä tehdessä en vielä osannut raidoittaa massaa, joten kokosin massapötkylöistä raidallista pintaa, josta leikkasin muotilla tähden. Pötkylöiden alle jäi ohut kerros massamattoa taustaksi.


tiistai 11. joulukuuta 2018

Fimojoulukalenteri, luukku 11





Korillinen suklaata, olkaa hyvät. Massakorejahan olen tehnyt barbinukeillekin ja suklaariipuksia löytyy täältä. Nämä suklaat ovat tietenkin minikokoisia, koska korikin on pienen pieni. Suklaa kuuluu ehdottomasti jouluun, kunhan muistaa olla vetämättä övereitä.


maanantai 10. joulukuuta 2018

Fimojoulukalenteri, luukku 10




Lumilyhtyhän se siinä, varmasti yksinkertaisin kaikista näistä kalenteririipuksista. Jotenkin kiva tämä kuitenkin on.


sunnuntai 9. joulukuuta 2018

Fimojoulukalenteri, luukku 9




Tein viime vuonna tällaisen litteähkön piparkakkutalon. Tänä vuonna olisin saattanut jo uskaltaa kokeilla kolmiulotteisempaa ja koristellumpaa versiota, karkkeineen ja pikeereineen. Se tuli mieleeni hieman liian myöhään, mutta ehkä sitten ensi jouluksi! Jouluaiheisia koruja en muuten tehnyt tänä vuonna myyntiin lainkaan, kun oli niin paljon kaikkea muuta työn alla. Se jäi vähän harmittamaan.


lauantai 8. joulukuuta 2018

Fimojoulukalenteri, luukku 8




Kylläpä joulukuu kuluu nopeasti; jo kolmasosa kalenterin luukuista on avattu. Tässä oma näkemykseni joulutähdestä.


perjantai 7. joulukuuta 2018

Fimojoulukalenteri, luukku 7




Mitä olisikaan joulu ilman karkkitankoja! Itse en niiden mausta pahemmin tykkää, mutta ovathan ne koristeina todella söpöjä.

keskiviikko 5. joulukuuta 2018

Fimojoulukalenteri, luukku 5




Tässä pipossa onkin astetta isommat silmukat! Tällainen neulepinta on yllättävän helppo toteuttaa - tai siis sen periaate on helppo, toteutus sitten kuitenkin yllättävän haastavaa. Ohjeita voi etsiä Youtubesta vaikkapa hakusanoilla polymer clay faux knit. Ensimmäinen massaneulekokeiluni ei oikein ottanut onnistuakseen viime vuonna, mutta päätin kokeilla kesällä uudelleen ja ihan hyvinhän se tällä kertaa meni.


maanantai 3. joulukuuta 2018

Fimojoulukalenteri, luukku 3




Tällaisen luistimen sain aikaan. Täytyy jo tässä vaiheessa sanoa, että oli ihan älyttömän vaikea keksiä 24 erilaista, kalenteriin sopivaa riipusta, jotka vielä osaisi toteuttaa. Viime vuoden joulukalenteriin oli ihan yhtä hankala keksiä koristeita, mutta jotenkin se oli päässyt jo unohtumaan. Kai tämä kertoo siitä, että näistä kalentereista jää kuitenkin päällimmäiseksi hyvä mieli, eivätkä ne vastoinkäymiset. ♥


lauantai 1. joulukuuta 2018

Fimojoulukalenteri, luukku 1


Se on kuulkaa taas aika aloittaa luukkujen availu. Kuten jo kesällä paljastin, tämän vuoden joulukalenteri tulee olemaan massa-aiheinen. Luukuista paljastuu siis Fimosta muovailtuja jouluisia ja talvisia riipuksia. Suurin osa riipuksista on valmistunut jo viime vuoden puolella ja moni on hyvin yksinkertainen muovailla. Toivon, että myös tämänvuotinen kalenteri innostaa mahdollisimman montaa lukijaa kokeilemaan samaa itse, vaikka varsinaisia ohjeita ei tällä kertaa täältä löydykään.

Tänä vuonna en julkaise jokaista luukkua Instagramin puolella, sinne tupsahtaa ainoastaan parhaita paloja ja kalenteri löytyy kokonaisuudessaan sitten täältä blogin puolelta. Tervetuloa seurailemaan. ♥




Ensimmäisestä luukusta löytyy perinteisen näköinen joulupallo, joskin vähän modernimmalla värityksellä. Jotenkin vaan tykästyin tähän väriyhdistelmään.