sunnuntai 26. maaliskuuta 2017
Maaliskuun kimallukset
On taas värihaastepostauksen aika. Valitsin maaliskuulle harmaata ja hopeaa, jotka eivät oo ihan omimpia värejäni, ainakaan tuo harmaa. Tykkään niin paljon enemmän karkkiväreistä, mutta onhan neutraalin sävyiset korut tyylikkäitä ja hyvää vaihtelua ''räikeyteen''. Ei makeaa mahan täydeltä. Tosin ei näistä(kään) koruista mitään tylsiä tullut - kaulakorun harmautta ryydittää annos blingiä ja laukkukorussa ei muuta kuin kimallusta olekaan.
Ihan ensiksi otin esiin pitkään rakkaudella jemmatut, hyvin hennon harmaat kissansilmälasihelmet. Nyt olisi korkea aika tehdä niistä jotain. Kaunis kashmir-helmikin on ollut toimettomana ihan liian kauan, kun ei oo tuntunut istuvan mihinkään. Sopisikohan nämä helmet samaan koruun? Kyllä, mielestäni sopivat oikein hyvin. Löysin niille kumppaniksi vielä tosi kauniita, fasettihiottuja lasihelmiä savun värisinä. Särmikkäät lasihelmet löytyivät Helmipöllön varastosta, Facebookin puolelta. Metalliosiin valitsin kirkasta hopeaa, koska hopeahan oli myös valintani tälle kuulle. Kaulakoru tuntui kaipaavan vielä rinnalleen korvikset, joten pyöräytin myös sellaiset.
Tulipa tosiaan testattua pari Facebookin korutarvikepuotia tämän värihaasteen ansiosta. Varastoista kun ei mukamas löytynyt tarpeeksi aineita jokaiselle kuukaudelle... No, hyvä tekosyyhän tämä oli, vaikka ihan oikeasti tarvitsin muun muassa keltaisia ja oransseja helmiä - mutta kätevästi siihen samaan kyytiin eksyi sitten muitakin ihanuuksia. Jo mainitun Helmipöllön varaston lisäksi tein pienen tilauksen Stadin Helmestä. Viimeksi mainittua voin oikein lämpimästi suositella.
Tässäpä nyt tämä überbling-koru, jonka voi ripustaa vaikkapa laukkuun, kalenteriin tai avainten kaveriksi. Säihkettä piisaa! Tämä olisi voinut jäädä tekemättä, jos olisin ajatellut sen kuvaamista ajoissa. Siitähän oli miltei mahdoton saada hyvää kuvaa!
Tämän kuun tuotokset olivatkin jo siinä ja nyt intoilen jo huhtikuun korujen kanssa. Vuorossa on lempivärini ja koruja on luvassa silloin todennäköisesti yllin kyllin.
sunnuntai 12. maaliskuuta 2017
Muovailuhaasteita
Olen taas vaivannut massaa ja saanut jos jonkinlaista haastetta. Kiva päästä välillä kokeilemaan jotain ihan uutta, olkoonkin lopputuloksena sitten onnistuminen tai totaalinen mokailu.
Kylläpä jännitti, kun vakitilaaja pyysi tekemään pillereitä - mutta hyvä, että pyysi. Ne ovat kyllä pyörineet mielessä jo pitkään, mutta en oo uskaltanut kokeilla. Nämä onnistuivatkin sitten mun mielestä hyvin. Ensin jännitin, miten saan pienet pillerit pysymään muodossaan, mutta näistä haluttiinkin onneksi vähän aitoja isompia.
Eräs kaveritilaaja pyysi lastenlasten pyyheisiin merkit, jotta jokainen löytää oman pyyheensä paremmin vieraillessaan mummon luona. Sain kirjaimet ja väritoiveet sekä vinkit lasten kiinnostuksista. Tyttö tykkää blingistä ja pojista toinen autoista, toinen moottoripyöristä. Tilaaja halusi itse laittaa kirjaimiin ripustusnauhat, mutta lisäsin hänen pyynnöstään vielä välirenkaat silmukkaruuveihin.
Pyyhemerkkien mukaan lähti seinäkoriste, jonka lopullinen muoto on kaukana alkuperäisestä tilauksesta. Kuulemma se on kuitenkin onneksi mieluinen. Alunperin toiveena oli siis pelkkä I ♥ U -teksti isona, mutta ajauduin sen kanssa koko ajan vaikeuksiin ja jotenkin päädyin sitten tähän lopputulokseen. Tämä voitaisiin laskea sinne mokailu-osastolle, mutta täytyy silti sanoa, että mähän onnistuin ihan hyvin tuon pienen sydämen kanssa! Alan ehkä vähitellen oppia sydänten muotoilua.
Hups, mitenkäs tämä tänne eksyi? Eihän siinä ole massaa. No, on se odotellut blogiin pääsyä jo useamman kuukauden, joten tulkoon nyt tänne muiden tilaustöiden sekaan. Sain siis loppuvuodesta tilauksen pöllökirjanmerkistä ja yhdessä asiakkaan kanssa mietimme lopullista ulkonäköä, värejä ja sen sellaista. Tällainen siitä sitten tuli.
sunnuntai 5. maaliskuuta 2017
Suuri massailukatastrofi 2016
Sanoivat, että polymeerimassan voi paistaa uudelleen ihan niin monta kertaa kuin haluaa. Näin siis luin viime vuonna netistä, ihan luotettavalta taholta. Tämä oli mulle ihan uutta tietoa ja innostavaa sellaista - moni jouluinen massailuprojekti helpottuisi kivasti, kun massan voisi paistaa eri työvaiheiden välillä. Aivan ihanaa! Mutta ei se ihan niin yksinkertaista ollutkaan.
Testasin asiaa ensin yhdellä paistetulla hukkariipuksella; miten massa reagoi toiseen paistoon? Miten paistamaton massa kiinnittyy kertaalleen paistettuun hahmoon? Kaikki meni hyvin, joten ei kuin into pinkeenä askartelemaan! Tuloksena oli lopulta kasa jouluisia riipuksia, jotka kaiken vaivannäön jälkeen ovat pelkkää roskiskamaa.
Laitoin jouluhahmoihin ensimmäisen paiston jälkeen silmukkaruuvit, jotta massaa olisi helpompi käsitellä pitämällä kiinni silmukasta. Käyttämässäni testiriipuksessa oli korupiikki. Ne silmukkaruuvit koituivat sitten mun kohtaloksi, kun toisen paiston aikana kaikki hahmot poksahtivat ruuvin kohdalta halki.
Mun massatöihin jää lähes aina pieniä roskia, jotka on hiottava paiston jälkeen pois. Kun sain idean näistä kuusista, mietin miten ihmeessä saisin hiottua puuosan valkoisten kiemuroiden välistä. Uusi tieto tuli kuin tilauksesta ja niinpä paistoin kuuset alastomina, hioin ne ja lisäsin valkoisen koristeen vasta sen jälkeen. Turhaa työtä, kuten kuvasta näkyy. Mä niin tykkäsin näistä. Pikkukuusista oli tarkoitus tulla korvakoruja ja tuosta isommasta todennäköisesti avaimenperä.
Näistä palleroista piti tulla lumiukkoja kaulahuiveineen ja niistä edelleen korvakoruja. Nämä olivat ehkä järkyttävin näky uunituksen jälkeen, päät haljenneina. Paistoin niille samalla monta pientä, mustaa palloa silmiksi, suiksi ja napeiksi sekä pienet porkkananenät. Ajattelin liimata ne sitten paikoilleen. Eipä tarvinnut tapella liimausten kanssa.
Alkuperäinen joulukissa näkyy tässä, myöhemminhän tein sitten uuden version, jolle tuli isompi tonttulakki. Possua ei huvittanut alkaa enää uudelleen väkertää. Molemmat halkesivat ruuvin kohdalta, melko pienesti mutta kuitenkin näkyvästi.
Sitten oli nämä alkuperäiset itsenäisyyspäiväkorvikset, joista niin paljon tykkäsin. Valkoiset sydämet oli ihan täynnä roskia ja hioin niitä tuntikausia paiston jälkeen. Sydämen muotoilukin oli niin tuskallista (enpä muistanutkaan, ettei ne ystävänpäiväpöllön sydämet olleet ensimmäiset yritelmäni) ja suuri osa muotoilusta tapahtui paiston jälkeen hiomapaperilla. Ihan vähän harmitti, kun nämäkin halkesivat.
No mutta, eiköhän me virheitä tehdä siksi, että opittaisiin niistä jotain. Mitä me siis tästä opittiin, lapset? Ei paisteta massaa silmukkaruuvin kanssa. Ja miksi? Ehkä joku viisaampi voi sen kertoa. Itse pohdin, että ruuvin ruuvaus paikoilleen haurastuttaa massaa sisältä. Tai ehkä ruuvin tekemä kolo on liian epätasainen, korupiikillinen massahahmo kun ei reagoinut samalla tavalla. Onko sillä väliä, tekeekö massaan reiän läpi asti, vai vain kolon pienelle matkalle? Kertokaas nyt joku. Otsikko on toki turhan dramaattinen, mutta uskokaa pois - katastrofilta se tuntui, kun otti uunista rakkaudella tehdyt hahmoset ja vastassa odottikin ikävä yllätys. Nyt tuolle katastrofille voisi melkein jo nauraa. Melkein.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)