torstai 11. helmikuuta 2016
Possuja, kissoja ja ruusukultaa
Pidin koko joulukuun lomaa tilaustöistä ja vuoden alusta olikin mukava palata niiden pariin ihan uudella energialla. Tammikuu oli tilaustöiden osalta melko vilkas ja ihanan vaihteleva - vaikka nautin massahahmoavainkorujen teosta, oli tosi mukava koruilla välillä jotain ihan muutakin.
Pääsin viime kuussa taas langoittamaan yhden vakioasiakkaan omia helmiä, mutta en taida niistä laittaa nyt kuvaa. Olette varmaan nähneet ihan tarpeeksi noita mun lankahelmiä. Laitoin viime viikonloppuna lankahelmiä myyntiinkin ja pitkin viikkoa oon tehnyt niitä lisää - ne kun eivät tahdo ikinä riittää kaikille halukkaille. Mutta palataanpa niihin tilaustyökoruihin.
Pari viikonloppua meni massaillessa ja avainkorukavalkadi täydentyi taas ihan uudenlaisilla yksilöillä. Eräs uusi asiakas toivoi koruunsa omien ragdoll-kissojensa näköisiä hahmoja. Pitkään niiden muotoa ja väritystä hiottiin, mutta lopulta päästiin molempia tyydyttävään lopputulokseen. Helmiin asiakas toivoi neutraaleja sävyjä vaaleanpunaisella piristeellä. Täytyy sanoa, että tämä on ihan yksi lemppareitani kaikista tekemistäni massahahmoavainkoruista - eikä vähiten aiheensa vuoksi.
Tämän possukorun tein yhdelle palaavalle asiakkaalle, tai oikeastaan hänen tyttärelleen, joka on kuulemma kova possufani. Hahmot syntyivät hyvin kivuttomasti, sillä tiesin heti miten ne muotoilen ja niistä tuli myös ihan sellaisia, kuin olin kuvitellut. Tuohan ei oo siis mikään itsestäänselvyys, kun Marika massailee - uusia hahmoja tehdessä en aina tiedä, mitä niistä tulee tai tuleeko ylipäänsä mitään.
Saman asiakkaan toiselle tyttärelle syntyi jääkiekko- ja ringetteaiheinen avainkoru. Toiveena oli aluksi saada hahmoiksi ringetterenkaiden lisäksi ihan oikean maalivahdin kypärän näköisiä helmiä, mutta jouduin vähän toppuuttelemaan. Ehkä joku taitavampi massailija saisi aikaan niin monimutkaisia rakennelmia, mutta minä en valitettavasti - tiesin sen jo ilman kokeilujakin. Ehdotin, kävisikö yksinkertaisempi versio, ns. Jason Voorhees-tyyppinen maski ja ilokseni asiakas innostui ehdotuksesta. Koska maskit olivat valkoisia ja ringetterenkaat sinisiä, päädyimme helmien väreissäkin ''isänmaallisiin tunnelmiin''.
Korujen saavuttua perille sain asiakkaalta Facebook-viestin, jossa oli mukana kuva tytöistä korut yllään. Tytöt olivat niin onnellisen ja iloisen näköisiä ja jotenkin siinä konkretisoitui se ajatus, että joku ihan oikeasti käyttää minun tekemiäni koruja! Ihan liian harvoin saa nähdä koruja käytössä. Joku pitää mua nyt ihan höpsönä, mutta tunnustan, että liikutuin tuosta kuvasta kovasti.
Tämä koru saikin kypsyä aikansa, sillä ajatus siihen lähti jo viime vuoden huhtikuussa. Tuolloin tein yhdelle asiakkaalle kaulakorun, johon tuli kullattua kuparilankaa. Hän kertoi omistavansa korun, jossa on ruusukullan värinen riipus ja toivoi siihenkin metallilangalla punottua helmiosuutta. Korun musta samettinauha ei miellyttänyt asiakkaan silmää. Tuohon aikaan mistään suomalaisesta nettikaupasta ei saanut ruusukullan väristä, pyöreää metallilankaa, enkä lähtenyt sitten ulkomailtakaan tilaamaan. Joulukuussa huomasin kuitenkin Helmikaupan Facebook-sivulla ilmoituksen valikoimaan saapuneesta, ruusukullan värisestä Artistic wiresta ja otin heti yhteyttä asiakkaaseen. Koru oli vieläkin toiveissa ja aloimmekin sitä suunnittelemaan, vaikka toteutus jäikin sitten tälle vuodelle.
Koru piti saada sopimaan yhteen asiakkaan rannekellon kanssa. Kellossa on ruusukullan lisäksi kerman värisiä koristeita ja kirkkaita strasseja, joten etsin käsiini valikoiman kermahelmiä sekä pienen pieniä strasseja, joita liimasin osaan helmistä. Asiakas toivoi alkuperäisten lukitusosien siirtoa uuteen koruun. Jännitin kovasti, teenkö tuolle upealle riipukselle kunnolla oikeutta, mutta ainakin asiakas on kovin tyytyväinen ja sehän on kaikkein tärkeintä. Kuvaan en saanut vangittua kerman väristen helmien ja ruusukullan kaunista hehkua, joka korusta välittyy livenä. Sen perusteella annoinkin tälle korulle nimeksi Hehku.
Tein kaksi laukkukorua asiakkaalle, joka toivoi niistä samantyyliset kuin aikaisemmin ostamansa jouluiset laukkukorut. Riipuksiksi hän pyysi sydämen ja kukan. Kaivoin kätköistäni kaikki sydän- ja kukkariipukset, jotka olivat aiemmin hankittuja sekä nämä kaksi, jotka ostin varta vasten näitä laukkukoruja ajatellen. Kuvasin riipukset ja asiakas sai päättää, mistä pitää kaikkein eniten. Hassua, että hän valitsi juuri ne, jotka olin hankkinut varta vasten. Viime hetkellä ehdotin vielä, laitettaisiinko avainclipsin ja riipuksen väliin helmi piristämään yleisilmettä. Asiakas antoi pitkän listan lempivärejään ja sanoi, että saan valita niistä sopivimmat.
Tässä vielä tuorein tilaustyö, joka valmistui menneenä viikonloppuna. Oikeastaan se on vain puoliksi tilaustyö - asiakas piti valmiista avainkorustani, mutta se oli valitettavasti liian lyhyt hänelle, joten pidensin sitä. Pitkämäiset välihelmet oli päässeet loppumaan, joten vaihdoin ne pyöreisiin. Yläkuvassa on siis pidennetty ja muokattu koru ja alapuolella alkuperäinen.
Arvatkaapas, mitä mä nyt alan tekemään! Ette varmana arvaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)