Viime vuodelta jäi aika lailla tilaustöitä, joita en ehtinyt blogiin laittaa. Niitä on niinkin paljon, että päätin jakaa ne kahteen osaan. Toisessa tilaustyöpostauksessa esittelen viime vuoden massailuja ja tässä ensimmäisessä sitten niitä muita tilaustöitä.
Nämä kutistemuovikorut mainitsin jo joulukalenterin
luukussa 2. Sain siis tilauksen kahdesta kaulakorusta, joihin haluttiin melko suuriksi riipuksiksi kutistemuovikissa ja -hevonen. Nauhaksi toivottiin jotain säädettävissä olevaa, joten käytin vahattua puuvillanarua, johon tein yksinkertaiset liukusolmut.
En oo koskaan osannut piirtää hyvin ja siksi riipuksista tulikin eläinten siluetit, joihin pöllin mallit törkeästi netistä. Tuo musta kutistemuovi on kyllä jännää; se on ennen paistoa toiselta puolelta sileä ja toiselta karhea. Tuo karhea puoli muuttuu paistossa sitten ihanan pehmeäksi ja nukkaiseksi pinnaltaan. En edes tiedä, kumpi puolista on sitten se oikea, mutta minusta nukkapuoli on ainakin kauniimpi.
Myös tästä heijastinpallosta puhuin joulukalenterin aikana; tästä lähti liikkeelle se helmipalloinnostus, joka näkyy
luukussa 10 ja jatkuu edelleen. Joulukuun värihaastepostauksessakin helmipalloja esiintyy. Tämä heijastinpallo ei kylläkään ollut mikään tilaustyö, vaan lähti omasta aloitteesta, mutta otan sen kuitenkin mukaan tähän postaukseen - muuten se jäisi yksinään pyörimään arkistoihin.
Tilasin heijastavia akryylihelmiä sen kummemmin ajattelematta, miten niitä käyttäisin. Aina fiksu lähtökohta, eikö? Muistin sitten nähneeni jossain hauskan näköisiä helmipalloja ja mietin, osaisinko tehdä sellaisia. Ohjekin löytyi ja kunhan pallon tekoon pääsi sisään, se olikin tosi helppoa - ja ai että, miten koukuttavaa.
Helmitilauksen kanssa kävi munkki, olin nimittäin sattumalta tilannut juuri helmipalloon tarvittavat 30 helmeä. Kokoamiseen käytin pehmeää ja ohutta, mustaa Artistic wirea, joka on mielestäni juuri passelia suunnilleen tämän kokoisten pallojen tekoon. Lanka joustaa mutkissa, mutta on kuitenkin tarpeeksi jämäkkää, jotta pallosta ei tule liian vetelää. Kiinnittimeksi laitoin mustan avainclipsin ja väliin pätkän vahattua puuvillanarua puuhelmen kera.
Hartsiruusukirjanmerkkejä olen tehnyt
ennenkin ja nyt niitä tilattiin muutama lisää. Mukavan simppeliä ja nopeaa puuhaa liimata ruusu valmiiseen pohjaan - eikä Lego-korvistenkaan tekoon kauaa mennyt. Lego-korut on pyörineet mielessäni vuosikaudet, mutta niitä ei oo vaan sitten tullut tehtyä, joten tosi kiva, että niitä nyt pyydettiin. Onhan nuo vaan tosi hauskoja! Vaikeuksia oli kyllä löytää jemmasta tarpeeksi hyväkuntoisia palikoita, niin innokkaasti niillä on isoveikkojen kanssa pieninä leikitty.
Vähän ''perinteisempiäkin'' koruja pääsin viime vuonna tilauksesta tekemään. Lego-korvisten tilaajalle lähti myös pitkähkö, ruskea-turkoosi kaulakoru sekä rannekoru violeteilla helmillä ja ruusukullan värisellä metallilangalla. Ihanan vaihtelevia tilaustöitä olen saanut tehdä - jotain uutta ja jotain vanhaa, nopeita ja pidempikestoisia töitä, haastavaa ja helpompaa. Toivottavasti pääsen tänäkin vuonna toteuttamaan mahdollisimman monipuolisesti asiakkaiden toiveita.