sunnuntai 23. elokuuta 2015

Kieputi kieputi


Päätin omistaa ihan kokonaisen postauksen viimeisimmälle hurahdukselleni, nimittäin lankahelmille. Kun sanon lankahelmi tarkoitan helmeä, jonka ympärille on kieputeltu metallilankaa. Omissani on silmukat molemmissa päissä.

Tein pari kuukautta sitten ihan kokeeksi kymmenisen erilaista satsia lankahelmiä ja laitoin ne myyntiin yhdelle Facebookin monista näpertelykirppiksistä. Olen noita kirppiksiä kolunnut aika lailla, eikä vastaavia ole vielä osunut kohdalle - ajattelin siis kokeilla, olisiko kenelläkään kiinnostusta tuollaisiin.

Löytyihän sitä kiinnostusta, ensimmäiset satsit nimittäin vietiin melkein käsistä ja lisää tilattiin. Osa ostajista jäi odottamaan, ilmestyykö lisää helmiä myyntiin ja muutaman kanssa sovittiin, että voisin tehdä helmiä tilaustyönä. Olen myös tarjoutunut tekemään lisää samanlaisia, jos vaan helmiä on ollut jäljellä.




Tästä se lähti. Nämä kolme lankahelmisatsia tein ensimmäiseksi - ja ne ostettiin myös ensimmäisinä, muutama minuutti myyntiin laiton jälkeen.




Myös osa näistä sekoituksista kuului ensimmäisten joukkoon, osan olen tehnyt sitten hieman myöhemmin.




Kun on vauhtiin päästy, eikö niin? Kaivelin helmirasioista kaikki mahdolliset helmet, jotka raaskin langoittaa ja laittaa myyntiin. Paha vaan, että nälkä kasvaa syödessä.




Välillä pitikin sitten tilata vähän uusia helmiä lankailua varten. Suurin osa näistä on lasiputkia, sillä niille oli (ja on edelleen) kaikkein eniten kysyntää. Oli kiva tilata pitkästä aikaa oikein iso satsi helmiä ja hyvällä omallatunnolla, kun oli helmityötilauksia alla.




Ensimmäisen viikonlopun aikana helmitilauksen saapumisen jälkeen (joskin olin silloin myös perjantain vapaalla) syntyi tämän verran lankahelmiä. Putkia on sielläkin montaa eri väriä. Pitkulaisia triplahelmiä syntyi 4mm helmiäislasihelmistä, mahdollisimman monella eri värillä niitäkin.




Omista kätköistä löytyi vielä muutama lisäväri triploihin.




Olen tehnyt välillä myös tuplahelmiä kahdesta peräkkäisestä helmestä.




Pyöreitä lankahelmiä on syntynyt vähemmän, sillä pyöreä muoto on itselleni varmaankin haastavin lankailtava - varsinkin alussa lanka ei tunnu millään asettuvan nätisti helmeä vasten. Vaan alkaahan se siitä pikku hiljaa onnistua, toiston myötä. Tein tilauksesta ison lössin (kuvassa vain osa helmistä) mustia, pyöreitä lankahelmiä yhdelle asiakkaalle.

Vihreissä huurrehelmissä on vaihtelun vuoksi mustaa Artistic Wirea. Näiden jälkeen palasin kuuliaisesti hopeoituun kuparilankaan, mutta takaraivossa jyskii yhä ajatus, että olisi kokeiltava muitakin lankavärejä - kun niitä kerran laatikosta löytyy.




Ovaalia, jyvää, pisaraa, kolikkoa ja suorakaidetta. Lanka taipuu monen muotoisen helmen päälle, mutta munkin suosikkini taitaa silti olla ne putket. Pidän niiden muodosta ja siitä, että putkien onnistumisprosentti kieputtelun suhteen on kaikista muodoista korkein.




Ihania putkia...




...putkia...




...ja vielä kerran putkia!

Siinäpä tähän astiset tuotokset - tai no, ihan kaikki ei vielä tässäkään olleet. Eikä ne näihin jää, oon niin pahasti koukussa, etten usko ihan heti lopettavani kieputtelua.

Metallilankaa saa näihin kyllä ihan kiitettävästi menemään, voisin seuraavaksi harkita tukkukerän tilaamista kymmenen metrin lankapussien ostamisen sijaan - niitä kun saa hakea jatkuvasti lisää. Viime viikolla kävin taas ostamassa hieman (=50 metriä) lisää Rayherin hopeoitua paikallisesta askartelukaupasta ja puolituttu myyjäkin oli ilmeisesti huomannut hamstraukseni. ''Jaha, taas rautalankaa!'' hän tokaisi laskuttaessaan ja kysyi, mitä ihmettä siitä oikein teen. Tässä siis vastaus hänellekin - siitä syntyy lankahelmiä!


sunnuntai 16. elokuuta 2015

Haastetta pukkaa


Liebster Award -haasteen idea on uusien blogien löytäminen ja se, että pienetkin blogit saisivat näkyvyyttä. Haaste annetaan bloggaajalta toiselle.




Kylläpä ilahduin, kun tämä haaste saapui minunkin pieneen blogiini - ja vielä oikein tuplana. Kuka olisi arvannut! Kiitos kaunis molemmille haastajille. Kysymyksiin vastailu ja uusien keksiminen oli oikein mukavaa.

Näin Liebster Award -haaste toimii:
1. Kiitä sinut nimennyttä bloggaajaa ja laita linkki hänen blogiinsa.
2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.
3. Nimeä ja linkkaa 11 Liebster Awardin ansaitsevaa blogia, joilla on alle 200 seuraajaa.
4. Keksi 11 uutta kysymystä blogisteille.


Ensimmäiset kysymykset sain ihanalta Riikalta Korukoukussa... ja vähän muussakin -blogista.


1. Mistä saat ideat töihisi?
Elämästä! Idea voi tulla melkein mistä vain - musiikista, kirjoista, elokuvista, valokuvista, luonnosta, unista...

2. Milloin aloitit käsitöiden harrastamisen?
Kaikenlaista pientä on tullut näperrettyä varmaan ihan kakarasta asti. Koruilua oon harrastanut nyt seitsemisen vuotta ja muut käsityöt on aika lailla jääneet pois tai palaan niiden pariin vain satunnaisesti. Kortteilua tuli harrastettua enemmänkin jokin aika sitten, mutta se kai lasketaan käsitöiden sijaan enempi askarteluksi?

3. Millä kuvaat työsi blogiin?
Kameralla! Ehe ehe. Hyllystä löytyy *lunttaa käyttöoppaasta* Fujifilm FinePix S2900 -sarjan digikamera, joka on omasta mielestäni tarpeeksi hyvä korvaamaan ihan oikeita valokuvaustaitoja. Se ei ole edes omani, vaan ikuisuuslainassa isoveikalta. 

4. Hankitko materiaalit kivijalkakaupasta vai netistä?

Enimmäkseen netistä kahdesta yksinkertaisesta syystä: valikoima ja hinta. Asun suht pienessä kaupungissa, eikä täällä ole saatavilla paljoa koruilutarpeita - ja jos onkin, ne ovat usein turhan kalliita.

5. Mihin työsi päätyvät (itselle, lahjaksi..)?
Puhun nyt taas vain koruilusta. Nautin ihan suunnattomasti korujen teosta, mutta en vaan osaa kantaa niitä ylläni. Niinpä yleensä kaikki työt päätyvät joko myyntiin tai lahjoiksi - valtaosa kuitenkin myyntiin.

6. Meneekö harrastaminen koskaan "yli"? Eli esim. meneekö yöunet, kun olet niin innostunut.
Ihana kysymys! En voi sanoa, että tämä harrastus varsinaisesti veisi yöunia, mutta kyllä se niitä usein siirtää - kun ei malta millään käydä vielä nukkumaan, jos on joku kiva työ kesken ''eikä edes väsytä vielä''. Ja tuleehan ne koruilut joskus uniinkin, varsinkin jos on tehnyt samaa työtä pitkään. Sitä ikään kuin jatkaa sitä vielä nukkumaan mentyäkin. Välillä tuntuu myös, että koruiluun menee vähän liikaa aikaa, jonka voisi käyttää ''järkevämminkin''.

7. Onko sinulla haaveita liittyen käsitöiden tekemiseen?
No niitähän riittää! Pienempiin haaveisiin kuuluu uusien tekniikoiden oppiminen kuten esim. hartsikorut, lasihelmien valmistus, polymeerimassan kuviointitekniikat (millefiori yms.) ja hopeasavityöt. Suuremmassa mittakaavassa ajateltuna voisi olla ihan kiva, jos tästä harrastuksesta tulisikin kokopäiväinen työ.

8. Lempimateriaalisi?
Taitaa se tuo hopeoitu kuparilanka olla, ei siitä mihinkään pääse.

9. Otatko käsitöitä mukaan matkoille?

Olen aina ollut aika lailla kotihiiri mutta jos matkustelisin, ihan varmasti ottaisin.

10. Oletko kaikkiruokainen käsitöiden suhteen vai onko jokin ylitse muiden?
Koruilu ylitse muiden! ♥

11. Mistä ilahdut?

Pienistä jutuista; viileästä tuulesta helteen keskellä, uusista koruilutarpeista, sadekuuroista, blogikommenteista, Facebook-tykkäyksistä, tilaustöistä, lasten naurusta, postikorteista ja käsin kirjoitetuista kirjeistä, halauksista, siitä kun kissa kömpii yöllä viereen nukkumaan tai pesee varpaani aamulla ja siitä kun syksy vihdoin saapuu!


Toinen haaste saapui Kotikoruja-blogista.

1. Miten aloitit bloggaamisen?
Olin lukenut monia ihania käsityöblogeja ja katsellut niiden kauniita kuvia ja päätin, että minäkin tahdon tuollaisen. Aloittaessani blogin pidon sen päällimmäinen tarkoitus oli tuoda lisää ostajia valmiina oleville koruille, joita lojui nurkissa laatikoittain. Sittemmin olen tehnyt korumyyntiä varten sivun Facebookiin, joten blogi on nyt vapaa korujen esittelyyn ja turhaan höpöttelyyn. 

2. Mikä bloggaamisessa on parasta?

Mukavat lukijat. ♥

3. Millaisia blogeja seuraat?
Pääasiassa käsityöaiheisia, etenkin koruiluun painottuvia.

4. Mistä aiheista et bloggaisi ikinä?

Sellaisia voisivat olla ainakin politiikka ja urheilu.

5. Syksyssä parasta?
Kirpeä ja raikas ilma, utuiset aamut, ruska ja se, kun saa vetää pipon päähän.

6. Oletko luontoihminen?
En erityisemmin muuten kuin syksyisin. Silloin minussa herää yhtäkkiä jokin kumma rakkaus luontoa kohtaan.

7. Onko sinulla kotieläimiä?
Jos kissa lasketaan kotieläimeksi, niin kyllä. Täällä majailee laiskanpulskea kissaherra nimeltään Paavo.

8. Taito, jota et opi sitten millään?

Virkkaus! Argh!

9. Entä taito, jonka haluaisit opetella?
Myöskin virkkaus, tosin siihen ei taida hermot enää riittää, kun niin monta kertaa olen jo yrittänyt. Koruilun saralta opittavaa löytyy aina ja uusien tekniikoiden omaksuminen kiinnostaa jatkuvasti.

10. Suklaa vai salmiakki?

Suklaa, ehdottomasti.

11. Joko olet alkanut tekemään/ miettimään joululahjoja?

Jösses, ei kai vielä sentään! Ja minä kun luulin, että olen kova jouluvouhottaja, kun aloitan valmistelut loka-marraskuussa.


Nakitin haasteen eteenpäin seuraaville kivoille blogeille...

Helinän Koruja
Helmivaltakunta
Kaunis Helmi
Kirsema
Korustamo
Käsin ja sydämellä
Meissä jokaisessa asuu pieni harakka
Pian Puuhastelut
Self-made
Vikki kuvailee
Vinttikissa


ja tällaisia juttuja tahtoisin heiltä udella:

1. Miksi kirjoitat blogia?
2. Mistä blogisi nimi juontaa?
3. Mikä on kaikkein haastavinta blogin pitämisessä?
4. Mikä kirjoittamistasi postauksista on suosikkisi?
5. Podetko huonoa omaatuntoa, jos et päivitä blogia tarpeeksi usein?
6. Mikä on lempikirjasi ja miksi?
7. Mitä kieliä osaat?
8. Mikä on paras ominaisuutesi?
9. Mikä on kivointa tekemistä kesällä?
10. Mikä on suosikkijäätelösi?
11. Mistä kotityöstä pidät vähiten?