Suuri massailukatastrofi 2016

Sanoivat, että polymeerimassan voi paistaa uudelleen ihan niin monta kertaa kuin haluaa. Näin siis luin viime vuonna netistä, ihan luotettavalta taholta. Tämä oli mulle ihan uutta tietoa ja innostavaa sellaista - moni jouluinen massailuprojekti helpottuisi kivasti, kun massan voisi paistaa eri työvaiheiden välillä. Aivan ihanaa! Mutta ei se ihan niin yksinkertaista ollutkaan.

Testasin asiaa ensin yhdellä paistetulla hukkariipuksella; miten massa reagoi toiseen paistoon? Miten paistamaton massa kiinnittyy kertaalleen paistettuun hahmoon? Kaikki meni hyvin, joten ei kuin into pinkeenä askartelemaan! Tuloksena oli lopulta kasa jouluisia riipuksia, jotka kaiken vaivannäön jälkeen ovat pelkkää roskiskamaa.

Laitoin jouluhahmoihin ensimmäisen paiston jälkeen silmukkaruuvit, jotta massaa olisi helpompi käsitellä pitämällä kiinni silmukasta. Käyttämässäni testiriipuksessa oli korupiikki. Ne silmukkaruuvit koituivat sitten mun kohtaloksi, kun toisen paiston aikana kaikki hahmot poksahtivat ruuvin kohdalta halki.

Mun massatöihin jää lähes aina pieniä roskia, jotka on hiottava paiston jälkeen pois. Kun sain idean näistä kuusista, mietin miten ihmeessä saisin hiottua puuosan valkoisten kiemuroiden välistä. Uusi tieto tuli kuin tilauksesta ja niinpä paistoin kuuset alastomina, hioin ne ja lisäsin valkoisen koristeen vasta sen jälkeen. Turhaa työtä, kuten kuvasta näkyy. Mä niin tykkäsin näistä. Pikkukuusista oli tarkoitus tulla korvakoruja ja tuosta isommasta todennäköisesti avaimenperä.

Näistä palleroista piti tulla lumiukkoja kaulahuiveineen ja niistä edelleen korvakoruja. Nämä olivat ehkä järkyttävin näky uunituksen jälkeen, päät haljenneina. Paistoin niille samalla monta pientä, mustaa palloa silmiksi, suiksi ja napeiksi sekä pienet porkkananenät. Ajattelin liimata ne sitten paikoilleen. Eipä tarvinnut tapella liimausten kanssa.

Alkuperäinen joulukissa näkyy tässä, myöhemminhän tein sitten uuden version, jolle tuli isompi tonttulakki. Possua ei huvittanut alkaa enää uudelleen väkertää. Molemmat halkesivat ruuvin kohdalta, melko pienesti mutta kuitenkin näkyvästi.

Sitten oli nämä alkuperäiset itsenäisyyspäiväkorvikset, joista niin paljon tykkäsin. Valkoiset sydämet oli ihan täynnä roskia ja hioin niitä tuntikausia paiston jälkeen. Sydämen muotoilukin oli niin tuskallista (enpä muistanutkaan, ettei ne ystävänpäiväpöllön sydämet olleet ensimmäiset yritelmäni) ja suuri osa muotoilusta tapahtui paiston jälkeen hiomapaperilla. Ihan vähän harmitti, kun nämäkin halkesivat.

No mutta, eiköhän me virheitä tehdä siksi, että opittaisiin niistä jotain. Mitä me siis tästä opittiin, lapset? Ei paisteta massaa silmukkaruuvin kanssa. Ja miksi? Ehkä joku viisaampi voi sen kertoa. Itse pohdin, että ruuvin ruuvaus paikoilleen haurastuttaa massaa sisältä. Tai ehkä ruuvin tekemä kolo on liian epätasainen, korupiikillinen massahahmo kun ei reagoinut samalla tavalla. Onko sillä väliä, tekeekö massaan reiän läpi asti, vai vain kolon pienelle matkalle? Kertokaas nyt joku. Otsikko on toki turhan dramaattinen, mutta uskokaa pois - katastrofilta se tuntui, kun otti uunista rakkaudella tehdyt hahmoset ja vastassa odottikin ikävä yllätys. Nyt tuolle katastrofille voisi melkein jo nauraa. Melkein.