perjantai 20. heinäkuuta 2018

Sinistä ja valkoista


Vanha koulukaverini löysi viime vuoden lopulla korumyyntisivulleni ja tykästyi massahahmoisiin avainkoruihini. Hänen massakissakorunsa valmistui alkuvuodesta ja onkin ollut jo näytillä täällä. Kisukorun jälkeen sain vielä väkertää monta herkkää rannekorua samaan osoitteeseen.






Korupiikeillä linkitettyjä rannekoruja syntyi kaikkiaan neljä hieman eri tyylistä, arkisiin ja juhlavampiin tilanteisiin. Valkoisten helmien materiaali vaihtelee lasista puuhun ja kiveen. Rapulukko osoittautui käytössä turhan hankalaksi, joten kokeilimme myös magneettilukkoja, vaikka epäilin, että omani olisivat liian heikkoja. Tilaaja vaihtoikin ne lopulta itse vahvempiin yksilöihin.

Hieman haastavampaakin projektia saapui, kun hän pyysi kolminkertaista vaijerirannekorua työkaverinsa vastaavanlaisen käsikorun pohjalta. Väritoiveet olivat valkoinen ja roosa. Jälkimmäistä ei valitettavasti varastoistani löytynyt oikeassa koossa, joten päädyimme sen sijaan hentoon persikanoranssiin. Haastavan korusta teki se, että helmet piti saada pysymään paikoillaan, tiukasti lähekkäin. Erityisen haasteen, etenkin päättelyvaiheessa, loi myös koruvaijerin pujottaminen kuusi kertaa saman kiinnityshelmen läpi.




Eräs vakiotilaaja kertoi tarvitsevansa kesän juhliin uuden korusetin, jota aloimmekin yhdessä pohdiskella. Hänen juhlamekkonsa edustan kannalta pitkä kaulakoru olisi paras ratkaisu. Toiveissa oli myös kaulakoruun sopiva rannekoru sekä korvikset.





Olin juuri ennen tilausta ostanut sinisiä makeanveden- ja kivihelmiä, jotka sopivat sävyiltään loistavasti yhteen asiakkaan mekon kanssa. Pitkä kaulakoru sai mukavaa keveyttä hopeoidusta kuparilangasta ja kauniit korulinkit toimivat mielenkiintoisina yksityiskohtina. Riipukseksi valitsimme hauskan lasipallon, jonka sisällä on oikea kukka. Tämä kesäinen riipus oli myös hyvin tuore hankinta - aivan kuin olisin ennustanut tilaustyön saapumisen.






Rannekoru ja korvikset valmistuivat sukkelaan kaulakorun vanavedessä. Ihan loppumetreillä asiakas toivoi vielä rypässormusta setin täydennykseksi. Vastaavanlaisen sormuksen olen tehnyt hänelle jo aiemminkin.


7 kommenttia:

  1. Oletpa tehnyt kauniita koruja! Minäkin harrastin aiemmin koruilua, mutta se on jäänyt, kun ne korut jäi enimmäkseen sitten omaan jemmaan. Liitynkin heti lukijaksesi, kun innostuin niin :) Ties vaikka kaivaisin vielä loman aikana helmet esiin <3
    Aurinkoista kesän jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Hanna! Tervetuloa lukijaksi. ♥ Korujemma kuulostaa tutulta, itse kun en edes osaa mitään koruja käyttää. Nykyisin tuleekin tehtyä enimmäkseen tilaustöitä. Kiva kuulla, että innostuit - tulehan huikkaamaan, jos uusia koruja syntyy. ^^ Kävinkin jo kurkkaamassa kivan näköistä blogiasi. Mukavaa kesän jatkoa sinulle myös!

      Poista
  2. Onpa ihania koruja! Nuo sinisen sävyt ovat kauniit.

    VastaaPoista
  3. Onpa kauniita ja herkkiä koruja! :)

    VastaaPoista
  4. Kauniita koruja <3 .. minulla nyt loman aikaan taukoa koruista ja muista käsitöistä vaikka mieli teksi edes vähän näprätä jotain korua ynm ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. ♥ Värkkäilyistä irrottautuminen on vaikeaa, tiedän, mutta tauko tekee toisaalta välillä ihan hyvää. :) Oikein mukavaa lomailua sinulle!

      Poista

Kommenttisi piristää päivääni. ♥