lauantai 2. helmikuuta 2019

Lisänäkyvyyttä


Innostuin pitkästä aikaa askartelemaan jokusia heijastinkoruja. Lisänäkyvyys ei näin pimeään aikaan ole ollenkaan pahitteeksi tuolla liikenteessä ja sitä näistä koruista saa oikein mukavasti, vaikka ne eivät yksinään vielä ihan riitäkään.





Helmipallerot kiinnostelee edelleen ja heijastavat helmet sopivat palloihin oikein kivasti. Ensimmäisen heijastinpalleron tein yli vuosi sitten joten oli jo aikakin askarrella lisää. Helmien ansiosta heijastimesta saa helposti sen värisen kuin tahtoo; minä käytin hopean sekä vaaleansinisen ja -punaisen värisiä helmiä. Värit pääsevät kunnolla oikeuksiinsa vasta heijastaessaan valoa, sillä esimerkiksi vaaleanpunaisina hohtavat helmet ovat luonnonvalossa lohenpunaisia.





Mietiskelin mitä muita muotoja helmistä voisi saada aikaan ja löysin kivan ja helpon ohjeen helmisydämen tekoon. Pinkki heijastinsydän sai seurakseen muotoa toistavan avainrenkaan.




Tein myös muutaman uuden rusetin heijastinkankaasta ja yhdistin niihin satiininauhaa. En tiedä vielä, mitä näistä tulee vai olisivatko kuitenkin tällaisenaan hyviä esimerkiksi ommeltaviksi kiinni johonkin tekstiiliin.

P.S. Vielä on melkein viikko aikaa osallistua edellisen postauksen arvontaan.


6 kommenttia:

  1. Tuo sydän on niin suloinen! Ja rusetitkin ihan supersöpöjä. <3

    VastaaPoista
  2. Nuo heijastavat helmet on kiva idea. Ei ole tullutkaan vastaan aiemmin, tai en ole huomannut, kun pääasiassa lankojen kanssa puuhastelen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Nuo helmet on tosi trendikkäitä nyt ja niitä löytyy esimerkiksi VilliHelmestä.

      Poista
  3. Ai miten kiva idea ja niin sulosia pikku koruja <3 Pitääkin käydä tilaamassa muutamia heiastavia helmiä kun niitä en ole aiemmin käyttänytkään.Kiitos vinkistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. ♥ Kiva, että innostuit ja löysit jotain uutta! :)

      Poista

Kommenttisi piristää päivääni. ♥