sunnuntai 15. helmikuuta 2015
Ihan pöllöä
Viime viikot on menneet vilkkaan korumyynnin merkeissä ja tilaustöitä tehden. Viime viikonloppu kului kahden samaan osoitteeseen tilatun avainkorun parissa. Sain aika vapaat kädet niiden tekoon - värityksestä tuli hieman vinkkiä mutta pääasia oli, että koruissa esiintyy jotain massasta tehtyjä eläimiä.
Eläinten suhteen päädyttiin pöllöihin, sillä niihin ainakin massailutaitoni riittävät. Pöllöjä tein yhteensä 20, vaikka ne eivät kaikki koruihin päässeetkään. Olen oppinut, että massaillessa kannattaa tehdä pari ylimääräistä, ihan vaan epäonnistumisten varalta. Kannatti se nytkin, kun yhdeltä pöllöltä putosi silmä päästä ja yksi oli muuten vain epämuodostunut yksilö...
Käydessäni ostamassa lisää massoja kirjakaupan täti sanoi, että massapöllöt ovat jo menossa pois muodista ja massasta pyöritellyt ketut ovat uusi pop. Kettusia siis täytyy ilmeisesti seuraavaksi alkaa harjoitella... Löysin jo Youtubesta ohjeen ihanaan kettusormukseen, osaisikohan sitä tuollaista.
Ensimmäiseen avainkoruun toivottiin pöllöjen siipiin kahta erilaista, kirkasta väriä. Jostain syystä päädyin turkoosiin ja pinkkiin. Musta metalli vaikutti imartelevan tätä väriyhdistelmää parhaiten. Lopputulos on kyllä omaan silmääni aikas kasari, vaikkei mitenkään huonolla tavalla.
Toinen avainkoru meni tilaajan ystävälle ja siihen haluttiin violetteja helmiä. Pöllöjen siipiin tuli vaaleanpunaista. Metalliosat hohtavat hopeaa.
Asiakas oli tyytyväinen lopputulokseen ainakin kuvien perusteella, toivottavasti korut miellyttävät myös ihan livenä. Näin jälkikäteen ajateltuna nuo pöllöt olisi voineet olla hieman pienempiä, jotta korut eivät olisi niin raskaita. Puolta pienempiä pöllöjä olen tehnyt aiemmin korvakoruiksi. Noita on kyllä niin superkiva pyöritellä (ja suosittujakin tuntuvat yhä olevan, vaikka kirjakaupan täti sanoisi mitä) että pitäisi vielä tehdä lisää ainakin korviksia. Kun vaan joskus ehtisi. Massailu kun on yleensä koko viikonlopun projekti, ainakin itselleni, kun en vaan malttaisi millään lopettaa!
Avainkorujen matkaan lähti vielä kaupanpäällisiksi avaimenperä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Olipas hurmaaavat pöllöt!
VastaaPoistaHiih, kiitos, Kirsema! ♥
PoistaIhania massailuja, siinä olet oikeassa että ne vie aikaa mutta mukavaa puuhailua joskus
VastaaPoistaKiitos, Merja! ♥ Aika se tuppaa kulumaan joka tapauksessa - miksei sitten jonkin niin kivan puuhan kuin massailun parissa. ^^
Poista