perjantai 17. elokuuta 2018

Jotain uutta, jotain vanhaa




Massailuja pukkaa siis tälläkin kertaa, osa jo tutuksi tulleita fimoiluja ja osa ihan uusia kokeiluja. Nämä kuumailmapallot kuuluvat jälkimmäiseen kategoriaan, eli ovat ihan ensimmäiset tekemäni. Aloitinkin hyvin yksinkertaisella mallilla, jota varioin muutamassa eri värissä.






Kuumailmapallot ovat kiehtoneet ja hämmästyttäneet mua lapsesta saakka. Silloin niitä oli iso joukko liikkeellä täällä päin ja musta niitä oli ihana katsella. En muista enää mikä tapahtuma oli kyseessä, mutta olisi kiva päästä uudelleenkin palloja ihastelemaan. Kyytiin en kyllä taida uskaltautua.




Askartelin pienen lasipallon sisään minikokoisia lakuja. Mun enkkulakut eivät oikein koskaan halua onnistua, en saa kerroksia pysymään nätteinä ja tasaisina. Ajattelin, että ehkä minilakut olisivat helpompia, mutta nekin sitten venähtivät. En tiedä, mikä superveitsi näiden tekoon pitäisi hankkia - vai onko Fimo soft vaan kertakaikkiaan liian vetelää leikattaviin töihin. Toistenkin lakujen oli tarkoitus olla pyöreitä, mutta litistyivät pirulaiset - tosin tuon muotoisia lakuja on ihan oikeastikin olemassa, joten ihan hyvä näin.





Tämän jäätelökorun tein viisivuotislahjaksi yhdelle pikkutyypille. Ripustin massajätskejä ja akryylihelmiä nahkanauhaan ja päättelin turvalukolla.




Flamingot tupsahtivat ihan yhtäkkiä muotiin, jostain syystä. Ihaniahan ne on ja mäkin innostuin kokeilemaan flamingokoruja - massasta tietenkin. Omasta mielestäni tämä ensimmäinen kokeilu meni ihan hyvin. Pää nokkineen oli vaikein osuus ja mallia pitänee jatkossa vielä vähän kehitellä.





Sain nimipäivälahjaksi uuden lompakon ja halusin tehdä sille pikkuisen kaverin. Rakastuin askarteluliikkeessä petroolinsiniseen Fimoon ja ihmettelin, miten en muka ole sitä aiemmin huomannut. Petrooli on yksi lempiväreistäni ja luulen, että tuota massaa tulee ostettua vielä monta pakettia.


perjantai 10. elokuuta 2018

Herkkuja ja pörriäisiä


Massahömpötyksillä jatketaan taas ja näille ei ole luvassa loppua ihan lähimain; paljon kaikkea kivaa ja muovailtua on vielä jonossa. Joulukalenteristakin löytyy tänä vuonna Fimojuttuja (kyllä, ajattelen jo niin pitkälle). Tällä kertaa vuorossa on kuitenkin pirteitä massakorviksia, osa tilaustöitä ja osa ihan omasta hatusta vedettyjä.





Kaikenlaisista herkuista olen koruja tehnyt, mutta nämä taitavat olla ihan ensimmäiset massahedelmäkorvikseni. Lisää terveellisyyksiä tulee ihan varmasti joskus; olen jo pitkään tehnyt ajatuksissani heviosastokoruja, mutta kädet eivät vaan ole ehtineet mukaan. Näihin omppuihin tykästyin niin paljon, että niitäkin tulee varmasti tehtyä lisää, monessa koossa ja eri väreissä.





Ihana, taitava Riikka tilasi itselleen mansikkatuutit hopeakoukuilla. Keksijäätelöt (jäätelökeksit?) askartelin ihan omaksi huvikseni ja kokeilun ilosta. Korvikset päätyivät sitten äidille.





Nämä ötökät tein myös äidille, hänen tilauksestaan. Ampparin raidat olivat yllättävän vaikeat saada paikoilleen ja mietin pitkään, laittaisinko selkään vielä siivetkin. Leppäkerttu taas muotoutui kivuttomammin kuin oletin. Leppiksiä mun on pitänyt tehdä jo monta vuotta, mutta sekin on sitten jäänyt - taas näitä projekteja, jotka viipyilevät ikuisuuden ajatuksen tasolla.

Kaikkea mahdollista ihanaa ei vaan ehdi massailla, mutta onneksi tilausten myötä tulee kokeiltua aina välillä jotain uutta. Massahahmoja tilataan usein sanoin ''Ootko koskaan tehnyt...'' tai ''Saako sulta...'' ja lukemattomat kerrat olen vastannut: ''En ole vielä tehnyt, vaikka on pitänyt kokeilla''. Tilaustyö onkin usein tervetullut potku takapuoleen.





Taannoisesta pilleritilauksesta jäi muutama mömmö itsellekin ja askartelin niistä parit korvikset. Teen usein tilattuja massajuttuja muutamia ylimääräisiä, jotta saan valita tilaajalle parhaat yksilöt ja jätän loput itselleni myöhempää käyttöä varten.





Nämä heposet olivat tilaustyö, joka saapui Instagramin kautta. Tilaaja tahtoi antaa ystävälleen heppakorvakorut, joiden väritys olisi sama kuin ystävän omilla hevosilla. Siksi nämä ovat siis eripariset. Minusta ajatus oli aivan ihana ja oli mahtavaa päästä sitä toteuttamaan.


perjantai 3. elokuuta 2018

Käykö Barbie kakalla?


Postasin jokin aika sitten kuvia barbinukeille tekemistäni massaruoista ja nyt on nukkeleikkeihin massailemieni tarvikkeiden vuoro. Näitä ei ole vielä paljoa ja uskon, että olen päässyt vasta alkuun, mutta postaillaan lisää sitten, jos jotain syntyy.





Säilytysastioista oli pulaa, joten ihan ensiksi massailin muutaman pienen ja hauskan värisen korin, joihin voi laittaa vaikkapa noita tekemiäni ruokia. Nämä korit ovat ihan superhelppoja, mutta silti niistä tulee mun mielestä tosi nättejä - vaikkei jokainen kierrekerros ihan täydellisen tasainen olisikaan.





Näitä tehdessäni muistuivat mieleeni savikulhot, joita koulun kuvistunneilla askarreltiin. Niiden reunat rakennettiin pinoamalla savimakkaroita ja tasoittamalla ne yhtenäiseksi seinämäksi. Omasta kulhostani ei kovin tasareunaista tullut, vaan kannoin kotiin epämääräisen möykkykulhon. Halusin aina niin kovasti olla taitava savenvalaja - ja ylipäätään hyvä kuvaamataidossa - mutta ei siitä oikein mitään tullut, vaikka jollain opiston savityökurssillakin teininä kävin. Ehkä toteutan samaa haavetta edelleen, näiden massatöiden kautta.




Lautasia ei voi kai koskaan olla nukkeleikeissä liikaa ja halusin kokeilla, millaisia saisin massasta aikaan. Käytin näissä samaa kierretekniikkaa kuin koreissa. Ei nämä niin upeita ole kuin kuvitelmissani, mutta pääasia, että kelpasivat leikkeihin. Tarkoitukseni on kokeilla myös ihan oikean lautasen näköisiä massa-astioita, kunhan keksin jonkin sopivan esineen, jonka päällä voin paistaa massan oikeaan muotoon.




Saan aina välillä kyselyitä massailuun liittyen ja pariin otteeseen joku on kysynyt, mikä on ollut erikoisin toteuttamani idea. Tämä se nyt taitaa olla. Eräs pieni papana niin kovin hartaasti toivoi barbeille vessanpönttöä: ''että ne vois käydä kakalla''. No minähän tein.




Tämä ei ollut mikään ihan nopea projekti, kuten arvata saattaa ja paistokertojakin taisi olla yhteensä kolme. Lopputulokseen olen kyllä suht tyytyväinen; ihan pöntöltähän se näyttää, vaikkei ehkä maailman kaunein olekaan. Sehän on jopa ihan sopusuhtainen ja juuri oikean kokoinen barbipyllylle. Väritys olisi kieltämättä voinut olla kivempi, mutta otin massahyllystä vähän mitä nyt sattui joutilaana olemaan. Oikeastaan pönttö oli alunperin tarkoitus maalata paiston jälkeen.

Olen tässä jälkikäteen mietiskellyt, miltä näyttäisi jos pönttöön lisäisi vielä ''vettä'' autenttisuutta luomaan. Tähän tarkoitukseen voisi käyttää vaikkapa nestemäistä polymeerimassaa (käsittääkseni se muuttuu paiston aikana läpinäkyväksi) tai kirkasta koruhartsia. Ajatus saa jäädä toistaiseksi muhimaan.




Pöntön kansi on tehty pysymään auki, eli se on niin kutsuttu miesten malli - Kenille siis ainakin mieluinen. Suljettava kansi oli tilaajan toiveissa, mutta en keksinyt mitään hyvää tekniikkaa, jolla sen voisi toteuttaa. Säiliöstä löytyy kaksi huuhtelunappia, molempaan tarpeeseen. Mua on hieman houkuttanut tehdä massasta myös pieniä pökäleitä pönttöön laitettaviksi, mutta en oo ainakaan toistaiseksi ajatusta toteuttanut.

Haaveissa on myös kokonainen Barbie-kylppäri pesualtaineen ja kylpyammeineen. Myös nukkekoti kaikilla herkuilla olisi ihana projekti, mutta sen työmäärä hirvittää. Aloittamista estää sekin, etten tiedä, riittääkö mulla sitten kuitenkaan innostusta loppuun asti. Isommat projektit tuppaavat jäämään aina kesken.


lauantai 28. heinäkuuta 2018

Pelottavan söpöä


Tilatessani viime vuonna joululahjoja netistä lisäsin ostoskoriin jotain pientä itsellenikin. Nettikaupasta löytyi pitkään himoinneeni Stephen Kingin kirja (On writing: a memoir of the craft). Tämän ostoksen ansiosta vuosia uinunut lukuintoni heräsikin sitten uudelleen.




Oon fanittanut Kingiä jo parikymmentä vuotta. Ensimmäinen kirja, jonka häneltä luin, oli Piina ja jäin heti koukkuun. Oon tutustunut kauhukirjallisuuteen vähän laajemmaltikin (Poe, Lovecraft, Koontz jne.) mutta King on aina ollut ykkösrakkauteni.

On writing olisi ollut tarjolla myös suomeksi, mutta koin, että kirjaan, joka on suuressa määrin muistelmateos, saisi henkilökohtaisemman otteen lukemalla sen alkuperäiskielellä. Pidin lukukokemuksesta niin paljon, että luen Kingiä jatkossakin paljon mieluummin englanniksi. Tietyt asiat eivät vaan käänny tarpeeksi hyvin suomeen, kuten vaikkapa jotkin vitsit, sanaleikit ja homonyymit - kirjailijan omasta tyylistä puhumattakaan. Kingillä on esimerkiksi hyvin omintakeinen huumorintaju, joka ei tunnu aina välittyvän käännökseen. Joskus alkuperäisteoksen rikas kieli onkin käännöstekstissä hyvin yksinkertaisen ja jopa typerän oloista. Nämä asiat ovat tietenkin usein ainakin jossain määrin kääntäjäkohtaisia.




Lukuinnostus toi mukanaan kuitenkin myös ongelman; mulla ei ollut mitään kivaa kirjanmerkkiä. Sellainen oli luonnollisesti askarreltava itse ja kun pääsin alkuun, oli hauska kokeilla eri tyylejä ja materiaaleja.






Ihan ensimmäiseksi aloin pohtia, millaisia helppoja kirjanmerkkejä Fimosta voisi loihtia. Sydänmuotti pääsi taas käyttöön. Tykkään ihan hirveästi tällaisista reikä- / kehyssydämistä, joita olen ennenkin täällä esitellyt, tosin pienemmässä koossa.

Kolme marjapuuron väristä sydänmerkkiä menivät lahjoiksi ja tuo söpön pastellisävyinen jäi itselleni. Laitoin merkkeihin muliinilankahännät. Sydänten pintaa kuvioin hieman hiomapaperilla ja kokeilin koristaa niitä hyvin vaalealla luomivärillä saadakseni pintaan kimalletta. Luomiväri ei kuitenkaan kiinnittynyt paiston aikana, vaikka oletin niin. Kun lakkasin yhden ylimääräisen, luomivärillä koristellun sydämen, fimolakka kuivui tosi epätasaisesti. Pesin näistäkin sitten luomivärit huolellisesti pois, mutta kaikkiin jäi siitäkin huolimatta vielä kiva, pienen pieni ripaus kimallusta.




Yhtä luonnollisesti kuin lukeminen ja kirjanmerkit kulkevat käsikkäin, sopivat minusta söötti ja pelottava yhteen - tykkään molemmista, joten miksi en yhdistäisi niitä? Mikä olisikaan hauskempi kaveri karmivalle kummitustarinalle kuin ylisöpö pastellisydän minivaahtokarkeilla. Yhdistelmä on herkullinen ja vaaleanpunainen satiininauha on kuin piste iin päälle. Oonhan jo kertonut, että rakastan satiininauhoja!





Tämä kirjanmerkki ei kuulu suosikeihini, vaikka sen värit ovat kyllä kohdillaan. Tässäkin on muotilla tehty massasydän ja kuten tuohon vaahtokarkkisydämeen, toin tähänkin hieman mielenkiintoa painelemalla sen täyteen erikokoisia reikiä. Massan rei'itys on muuten hauskaa!

Sydämen päällä roikkuvan, kauniin kukan tein uudella, kuvioivalla jousimuotillani. Merkin häntänä toimiva, kaksoistasosolmuilla solmittu puuvillanaru tuntuu käytössä ikävän jäykältä ja turhan paksultakin. Ehkä vaihdan sen vielä joskus satiininauhaan...




Mun sormet syyhyää silloin tällöin leikkimään aina yhtä hauskalla kutistemuovilla. Nyt siihenkin tarjoutui taas tilaisuus - tai hyvä tekosyy. Tällä kertaa en askarrellut mitään hauskan muotoista kutistemuovihahmoa, vaan kokeilin leimaamista.

Painoin siis pöllöjen kuvat leimasimella muoviin ennen sen kutistamista, mutta koska käyttämäni muste oli aika haalean näköistä mustalla pohjalla enkä ollut varma sen kestävyydestä, vahvistin leimasinkuvia vielä Sharpie-tussilla. Sen vuoksi pöllöt ovat paikoitellen aika epätasaiset. Kolmesta erivärisestä muliinilangasta syntyi hauska letti hännäksi.




Tuore massailuinnostus on saanut mut kokeilemaan kaikkea uutta ja hauskaa, kuten blogissa jo nähtyjä herkkuja sekä rusetteja, jotka tulevat myöhemmin näytille. Osa ruseteista on päässyt jo käyttöön asti ja violetista yksilöstä tahdoin ehdottomasti itselleni kirjanmerkin. Sopivan värinen satiininauhakin löytyi kaapista, kuten myös aivan ihanan sävyinen hartsiruusu, joka pääsi avainriipusta kaunistamaan.





Olen muovaillut jonkin verran hevosia Fimosta ja mietin, onnistuisiko samalla kaavalla myös yksisarvinen. Koska en itse käytä koruja eikä esimerkiksi avaimenperillekään ole loputonta tarvetta, kirjanmerkit ovat oiva tapa saada viimein omia aikaansaannoksia käyttöön myös itselle. Siksi kai näistä niin kovasti innostuinkin.





Löysin paikallisesta kangaskaupasta paketin iloisen värisiä, pyöreitä kuminauhoja. Valitsin paketista ensin pinkin nauhan, johon ripustin pinkkejä ja vihreitä helmiä. Lopputulos oli jotenkin tunkkainen ja vaikka en keltaisesta hirveästi pidäkään, on tämä kakkosversio yksisarvismerkistä huomattavasti pirteämpi ja raikkaampi.

Tämä kirjanmerkki on ollut mulla eniten käytössä, sillä se on paitsi söpö myös tosi käytännöllinen. Merkki pysyy varmasti paikoillaan jopa kirjan kanssa matkustaessa. Jos vielä joskus teen itselleni kirjanmerkin, se tulee ehdottomasti olemaan juuri tällä tyylillä toteutettu.






Yhdeltä Facebook-kirppikseltä löytämäni Edgar Allan Poe -riipuskin pääsi viimein ulos laatikosta ja pitämään paikkaa kokoelmateokseni väliin. (Jadehelmet ovat vieläkin siellä NERIK-laatikossa.) Tätä merkkiä en aio käyttää muiden kirjojen kanssa, koska Poe ja Poe ne yhteen sopii. Poistin kapussipohjan takaa riipuspidikkeen ja liimasin komeuden leveään kuminauhaan. Sitten kävin jälleen hartsiruusurasialla toistaakseni kapussipohjan ruusuja nauhaosuudessa.




Mikäli menitte jo sekaisin laskuissa, olen tehnyt siis (tähän mennessä) itselleni seitsemän kirjanmerkkiä. Enkä ole edes sellainen, että pystyisin keskittymään useampaan kirjaan samanaikaisesti (tai siis lukemaan niitä vuorotellen) kuten jotkut. Sanotaan, että vaihtelu virkistää ja sanonnalla on helppo perustella tätäkin hurahdusta. Saattaa kuitenkin olla, että osa kirjanmerkeistä löytääkin itselleen uuden omistajan jos tuntuu, että niitä ei tule käytettyä.

Minkälaista kirjallisuutta te tykkäätte lukea? Käykö kirjanmerkiksi vaikkapa pakasta eksynyt pelikortti tai yksinäinen narunpätkä vai onko kaunis kirjanmerkki tärkeä osa lukukokemusta?


perjantai 20. heinäkuuta 2018

Sinistä ja valkoista


Vanha koulukaverini löysi viime vuoden lopulla korumyyntisivulleni ja tykästyi massahahmoisiin avainkoruihini. Hänen massakissakorunsa valmistui alkuvuodesta ja onkin ollut jo näytillä täällä. Kisukorun jälkeen sain vielä väkertää monta herkkää rannekorua samaan osoitteeseen.






Korupiikeillä linkitettyjä rannekoruja syntyi kaikkiaan neljä hieman eri tyylistä, arkisiin ja juhlavampiin tilanteisiin. Valkoisten helmien materiaali vaihtelee lasista puuhun ja kiveen. Rapulukko osoittautui käytössä turhan hankalaksi, joten kokeilimme myös magneettilukkoja, vaikka epäilin, että omani olisivat liian heikkoja. Tilaaja vaihtoikin ne lopulta itse vahvempiin yksilöihin.

Hieman haastavampaakin projektia saapui, kun hän pyysi kolminkertaista vaijerirannekorua työkaverinsa vastaavanlaisen käsikorun pohjalta. Väritoiveet olivat valkoinen ja roosa. Jälkimmäistä ei valitettavasti varastoistani löytynyt oikeassa koossa, joten päädyimme sen sijaan hentoon persikanoranssiin. Haastavan korusta teki se, että helmet piti saada pysymään paikoillaan, tiukasti lähekkäin. Erityisen haasteen, etenkin päättelyvaiheessa, loi myös koruvaijerin pujottaminen kuusi kertaa saman kiinnityshelmen läpi.




Eräs vakiotilaaja kertoi tarvitsevansa kesän juhliin uuden korusetin, jota aloimmekin yhdessä pohdiskella. Hänen juhlamekkonsa edustan kannalta pitkä kaulakoru olisi paras ratkaisu. Toiveissa oli myös kaulakoruun sopiva rannekoru sekä korvikset.





Olin juuri ennen tilausta ostanut sinisiä makeanveden- ja kivihelmiä, jotka sopivat sävyiltään loistavasti yhteen asiakkaan mekon kanssa. Pitkä kaulakoru sai mukavaa keveyttä hopeoidusta kuparilangasta ja kauniit korulinkit toimivat mielenkiintoisina yksityiskohtina. Riipukseksi valitsimme hauskan lasipallon, jonka sisällä on oikea kukka. Tämä kesäinen riipus oli myös hyvin tuore hankinta - aivan kuin olisin ennustanut tilaustyön saapumisen.






Rannekoru ja korvikset valmistuivat sukkelaan kaulakorun vanavedessä. Ihan loppumetreillä asiakas toivoi vielä rypässormusta setin täydennykseksi. Vastaavanlaisen sormuksen olen tehnyt hänelle jo aiemminkin.