Pinkkiä ja mustaa

No nyt on niin yhteensopivaa, että! Tilaustöitä on tullut kivasti tänäkin vuonna ja tässä taas jokunen niistä. Näiden ansiosta sain taas hetkeksi nostaa nenäni massailuista ja siirtyä esimerkiksi helmeilyjen pariin. Tämän postauksen värkkäykset menivät viidelle eri tilaajalle, joten on jännä, miten värimaailmasta tulikin näin yhtenäinen.

Ei nämä minun flamingot taida ihan kamalia olla, kun niitä ihan avainkoruunkin tilattiin. Lähdin innolla muovailemaan, vaikka hahmo oli minulle uusi ja siten aika vaikea saada oikean kokoiseksi. Vielä vaikeampaa oli saada aikaan ainakin seitsemän (mieluiten enemmän, jotta valinnanvaraa) samankokoista flamingoa. Helmiväriksi tahdottiin neutraalia mustaa ja vielä tavallista pienemmässä koossa jotta linnut erottuvat kunnolla ja saavat olla korun pääosassa. Nämä massahahmoavainkorut ovat aina niin ihania projekteja!

Tein ensimmäisten, liian suurten tilalle uusia ja sirompia macaroneja, tällä kertaa ihanissa punaisen sävyissä. Reiän kokoa puolestaan suurennettiin. Samaan osoitteeseen lähti myös rusetti-macaronavaimenperä - samanlainen oli taannoisessa arvonnassa palkintona.

Eräälle vakkaritilaajalle tein kaksi lyhyttä kaulakorua; mustan ja vaaleanpunaisen. Aluksi en saanutkaan muita ohjeita pituuden ja värin lisäksi, mutta tunnen hänen korumakunsa jo melko hyvin, joten sitä kautta oli helppo lähteä yksityiskohtia hiomaan. Vaaleanpunaisen korun kristallirondellit eivät ole oikeasti yhtään niin hailakan ja tympeän värisiä kuin kuvassa ja sävy sopii luonnossa myös paljon paremmin yhteen tuon riipuksen sisällä olevan helmen kanssa.

Muoviakin kutistelin taas kahden tilaustyön verran. Ensimmäinen kaulakoru tilattiin rippilahjaksi ja toinen (noita-akan hattu) asusteeksi Halloween-juhliin. Tämä musta kutistemuovi on niin hauskaa, että olen pitkään suunnitellut tekeväni siitä jonkinlaisia siluettikorvakoruja. Sopivia hahmoja on vaan vaikea keksiä..

Syksyn satoa

Kaunein vuodenaika on täällä taas ja ihanasta ruskasta ei voi olla ammentamatta koruihinkin. Tämä sama pakkomielle pukkaa päälle joka syksy ja tänä vuonna ruskailut syntyivät tietenkin enimmäkseen Fimosta.

Voihan macaron, näitä ei vaan voi olla koskaan liikaa. Itse en oo ainakaan vielä lähellekään kyllästynyt tekemään tai katselemaan macaroneja. Tekniikoissakin riittää vielä hiomista. Tällä kertaa puin leivokset syksyn väreihin ja kokeilin täytteeseenkin ensimmäistä kertaa jotain muuta kuin valkoista. Tuplaruskeasta pikkumacaronista tuli mun mielestä herkullisen suklaisen näköinen. Keltaoranssi macaronrimpsu pääsi äidin uuteen lompakkoon roikkumaan.

Tässä on nyt se rannekoru, jonka mainitsin jossain aiemmassa postauksessa. Silloin sivusin Skinner blend -tekniikkaa, jota olen siis mukaillut noita lehtiä tehdessä. Oikeassa Skinnerissä ilmeisesti käytetään nimenomaan kolmion muotoisia värialueita, kun taas itse oon kokeillut toistaiseksi tasaisten pötkylöiden sekoittamista. Ihanaa liukuväripintaa tuntuu syntyvän ihan molemmin tavoin, vaikka omalla (=laiskalla) tyylilläni eri värien rajat jäävät joskus hieman liian terävästi näkyviin. Tein parista ylimääräisestä, punaisesta lehtiriipuksesta vielä korvikset.

Äiti tilasi itselleen simppelin, syksyisen puuhelmikorun ja ruskan sävyiset lehtikorvikset, joissa oranssi saisi olla pääosassa. Lehtikorvisten idean äiti löysi sannArtin nettikaupasta. Käytin lehtiin silikonimuottia, joka ei ollut kovin yhteistyöhaluinen, mutta kai niistä lopulta ihan kivat tuli. Sekamassaa jäi vielä vähän jäljelle ja käytinkin sen heti simppeliin riipukseen, jonka ripustin samettinaruun kaulakoruksi.

Jotain uutta, jotain vanhaa

Massailuja pukkaa siis tälläkin kertaa, osa jo tutuksi tulleita fimoiluja ja osa ihan uusia kokeiluja. Nämä kuumailmapallot kuuluvat jälkimmäiseen kategoriaan, eli ovat ihan ensimmäiset tekemäni. Aloitinkin hyvin yksinkertaisella mallilla, jota varioin muutamassa eri värissä.

Kuumailmapallot ovat kiehtoneet ja hämmästyttäneet mua lapsesta saakka. Silloin niitä oli iso joukko liikkeellä täällä päin ja musta niitä oli ihana katsella. En muista enää mikä tapahtuma oli kyseessä, mutta olisi kiva päästä uudelleenkin palloja ihastelemaan. Kyytiin en kyllä taida uskaltautua.

Askartelin pienen lasipallon sisään minikokoisia lakuja. Mun enkkulakut eivät oikein koskaan halua onnistua, en saa kerroksia pysymään nätteinä ja tasaisina. Ajattelin, että ehkä minilakut olisivat helpompia, mutta nekin sitten venähtivät. En tiedä, mikä superveitsi näiden tekoon pitäisi hankkia - vai onko Fimo soft vaan kertakaikkiaan liian vetelää leikattaviin töihin. Toistenkin lakujen oli tarkoitus olla pyöreitä, mutta litistyivät pirulaiset - tosin tuon muotoisia lakuja on ihan oikeastikin olemassa, joten ihan hyvä näin.

Tämän jäätelökorun tein viisivuotislahjaksi yhdelle pikkutyypille. Ripustin massajätskejä ja akryylihelmiä nahkanauhaan ja päättelin turvalukolla.

Flamingot tupsahtivat ihan yhtäkkiä muotiin, jostain syystä. Ihaniahan ne on ja mäkin innostuin kokeilemaan flamingokoruja - massasta tietenkin. Omasta mielestäni tämä ensimmäinen kokeilu meni ihan hyvin. Pää nokkineen oli vaikein osuus ja mallia pitänee jatkossa vielä vähän kehitellä.

Sain nimipäivälahjaksi uuden lompakon ja halusin tehdä sille pikkuisen kaverin. Rakastuin askarteluliikkeessä petroolinsiniseen Fimoon ja ihmettelin, miten en muka ole sitä aiemmin huomannut. Petrooli on yksi lempiväreistäni ja luulen, että tuota massaa tulee ostettua vielä monta pakettia.

Pelottavan söpöä

Tilatessani viime vuonna joululahjoja netistä lisäsin ostoskoriin jotain pientä itsellenikin. Nettikaupasta löytyi pitkään himoinneeni Stephen Kingin kirja (On writing: a memoir of the craft). Tämän ostoksen ansiosta vuosia uinunut lukuintoni heräsikin sitten uudelleen.

Oon fanittanut Kingiä jo parikymmentä vuotta. Ensimmäinen kirja, jonka häneltä luin, oli Piina ja jäin heti koukkuun. Oon tutustunut kauhukirjallisuuteen vähän laajemmaltikin (Poe, Lovecraft, Koontz jne.) mutta King on aina ollut ykkösrakkauteni.

On writing olisi ollut tarjolla myös suomeksi, mutta koin, että kirjaan, joka on suuressa määrin muistelmateos, saisi henkilökohtaisemman otteen lukemalla sen alkuperäiskielellä. Pidin lukukokemuksesta niin paljon, että luen Kingiä jatkossakin paljon mieluummin englanniksi. Tietyt asiat eivät vaan käänny tarpeeksi hyvin suomeen, kuten vaikkapa jotkin vitsit, sanaleikit ja homonyymit - kirjailijan omasta tyylistä puhumattakaan. Kingillä on esimerkiksi hyvin omintakeinen huumorintaju, joka ei tunnu aina välittyvän käännökseen. Joskus alkuperäisteoksen rikas kieli onkin käännöstekstissä hyvin yksinkertaisen ja jopa typerän oloista. Nämä asiat ovat tietenkin usein ainakin jossain määrin kääntäjäkohtaisia.

Lukuinnostus toi mukanaan kuitenkin myös ongelman; mulla ei ollut mitään kivaa kirjanmerkkiä. Sellainen oli luonnollisesti askarreltava itse ja kun pääsin alkuun, oli hauska kokeilla eri tyylejä ja materiaaleja.

Ihan ensimmäiseksi aloin pohtia, millaisia helppoja kirjanmerkkejä Fimosta voisi loihtia. Sydänmuotti pääsi taas käyttöön. Tykkään ihan hirveästi tällaisista reikä- / kehyssydämistä, joita olen ennenkin täällä esitellyt, tosin pienemmässä koossa.

Kolme marjapuuron väristä sydänmerkkiä menivät lahjoiksi ja tuo söpön pastellisävyinen jäi itselleni. Laitoin merkkeihin muliinilankahännät. Sydänten pintaa kuvioin hieman hiomapaperilla ja kokeilin koristaa niitä hyvin vaalealla luomivärillä saadakseni pintaan kimalletta. Luomiväri ei kuitenkaan kiinnittynyt paiston aikana, vaikka oletin niin. Kun lakkasin yhden ylimääräisen, luomivärillä koristellun sydämen, fimolakka kuivui tosi epätasaisesti. Pesin näistäkin sitten luomivärit huolellisesti pois, mutta kaikkiin jäi siitäkin huolimatta vielä kiva, pienen pieni ripaus kimallusta.

Yhtä luonnollisesti kuin lukeminen ja kirjanmerkit kulkevat käsikkäin, sopivat minusta söötti ja pelottava yhteen - tykkään molemmista, joten miksi en yhdistäisi niitä? Mikä olisikaan hauskempi kaveri karmivalle kummitustarinalle kuin ylisöpö pastellisydän minivaahtokarkeilla. Yhdistelmä on herkullinen ja vaaleanpunainen satiininauha on kuin piste iin päälle. Oonhan jo kertonut, että rakastan satiininauhoja!

Tämä kirjanmerkki ei kuulu suosikeihini, vaikka sen värit ovat kyllä kohdillaan. Tässäkin on muotilla tehty massasydän ja kuten tuohon vaahtokarkkisydämeen, toin tähänkin hieman mielenkiintoa painelemalla sen täyteen erikokoisia reikiä. Massan rei'itys on muuten hauskaa!

Sydämen päällä roikkuvan, kauniin kukan tein uudella, kuvioivalla jousimuotillani. Merkin häntänä toimiva, kaksoistasosolmuilla solmittu puuvillanaru tuntuu käytössä ikävän jäykältä ja turhan paksultakin. Ehkä vaihdan sen vielä joskus satiininauhaan...

Mun sormet syyhyää silloin tällöin leikkimään aina yhtä hauskalla kutistemuovilla. Nyt siihenkin tarjoutui taas tilaisuus - tai hyvä tekosyy. Tällä kertaa en askarrellut mitään hauskan muotoista kutistemuovihahmoa, vaan kokeilin leimaamista.

Painoin siis pöllöjen kuvat leimasimella muoviin ennen sen kutistamista, mutta koska käyttämäni muste oli aika haalean näköistä mustalla pohjalla enkä ollut varma sen kestävyydestä, vahvistin leimasinkuvia vielä Sharpie-tussilla. Sen vuoksi pöllöt ovat paikoitellen aika epätasaiset. Kolmesta erivärisestä muliinilangasta syntyi hauska letti hännäksi.

Tuore massailuinnostus on saanut mut kokeilemaan kaikkea uutta ja hauskaa, kuten blogissa jo nähtyjä herkkuja sekä rusetteja, jotka tulevat myöhemmin näytille. Osa ruseteista on päässyt jo käyttöön asti ja violetista yksilöstä tahdoin ehdottomasti itselleni kirjanmerkin. Sopivan värinen satiininauhakin löytyi kaapista, kuten myös aivan ihanan sävyinen hartsiruusu, joka pääsi avainriipusta kaunistamaan.

Olen muovaillut jonkin verran hevosia Fimosta ja mietin, onnistuisiko samalla kaavalla myös yksisarvinen. Koska en itse käytä koruja eikä esimerkiksi avaimenperillekään ole loputonta tarvetta, kirjanmerkit ovat oiva tapa saada viimein omia aikaansaannoksia käyttöön myös itselle. Siksi kai näistä niin kovasti innostuinkin.

Löysin paikallisesta kangaskaupasta paketin iloisen värisiä, pyöreitä kuminauhoja. Valitsin paketista ensin pinkin nauhan, johon ripustin pinkkejä ja vihreitä helmiä. Lopputulos oli jotenkin tunkkainen ja vaikka en keltaisesta hirveästi pidäkään, on tämä kakkosversio yksisarvismerkistä huomattavasti pirteämpi ja raikkaampi.

Tämä kirjanmerkki on ollut mulla eniten käytössä, sillä se on paitsi söpö myös tosi käytännöllinen. Merkki pysyy varmasti paikoillaan jopa kirjan kanssa matkustaessa. Jos vielä joskus teen itselleni kirjanmerkin, se tulee ehdottomasti olemaan juuri tällä tyylillä toteutettu.

Yhdeltä Facebook-kirppikseltä löytämäni Edgar Allan Poe -riipuskin pääsi viimein ulos laatikosta ja pitämään paikkaa kokoelmateokseni väliin. (Jadehelmet ovat vieläkin siellä NERIK-laatikossa.) Tätä merkkiä en aio käyttää muiden kirjojen kanssa, koska Poe ja Poe ne yhteen sopii. Poistin kapussipohjan takaa riipuspidikkeen ja liimasin komeuden leveään kuminauhaan. Sitten kävin jälleen hartsiruusurasialla toistaakseni kapussipohjan ruusuja nauhaosuudessa.

Mikäli menitte jo sekaisin laskuissa, olen tehnyt siis (tähän mennessä) itselleni seitsemän kirjanmerkkiä. Enkä ole edes sellainen, että pystyisin keskittymään useampaan kirjaan samanaikaisesti (tai siis lukemaan niitä vuorotellen) kuten jotkut. Sanotaan, että vaihtelu virkistää ja sanonnalla on helppo perustella tätäkin hurahdusta. Saattaa kuitenkin olla, että osa kirjanmerkeistä löytääkin itselleen uuden omistajan jos tuntuu, että niitä ei tule käytettyä.

Minkälaista kirjallisuutta te tykkäätte lukea? Käykö kirjanmerkiksi vaikkapa pakasta eksynyt pelikortti tai yksinäinen narunpätkä vai onko kaunis kirjanmerkki tärkeä osa lukukokemusta?