maanantai 28. toukokuuta 2018

Muistoa kunnioittaen


Tämä on yksi isoimmista tilaustöistä, joita olen saanut - ei niinkään fyysiseltä kooltaan tai edes työmäärältään, vaan ennen kaikkea merkitykseltään. Olin hyvin otettu siitä, että tämä projekti uskottiin minun käsiini. Työ oli paitsi mielenkiintoinen ja antoisa, myös vähän jännittävä, koska kyseessä oli niin tunnepitoinen koru.

Tilauksen sain jo viime vuoden marraskuussa, kun asiakas kertoi törmänneensä edesmenneen isänsä armeija-aikaiseen tunnuslevyyn laatikoita läpikäydessään. Hän toivoi saavansa levyn uudelleen käyttöön korun muodossa, vaikkapa kaulakoruna. Asiakkaan toive oli, että korusta tulisi pidempiaikainen projekti, jota miettisimme kaikessa rauhassa yhdessä ja jätimmekin ajatuksen hautumaan joulun yli. Alkuvuodesta olinkin sitten monta viikkoa kipeänä, joten palasimme suunnittelupöydän ääreen vasta helmikuussa. Maaliskuun lopulla käsissäni oli vihdoin valmis koru.




Asiakkaan ensimmäisiä ajatuksia olivat, että koru ei saisi olla liian säihkyvä, mutta kuitenkin juhlava ja arvokas - kunhan ei liian juhlava. Se ei saisi olla myöskään liian arkipäiväinen tai mitenkään armeijatyylinen saati kovin värikäs. Lähdin miettimään arvokkuutta helmien kautta ja ehdotinkin lasisten sijaan makeanvedenhelmiä. Asiakas tykästyi nugettimuotoon ja löysinkin aivan ihanan värisekoitusnauhan Helmimaailmasta. Eri värejä tuli lopulliseen koruun ehkä hieman aiottua enemmän, mutta mielestäni lopputulos ei silti ole mitenkään räikeä, vaan hyvin harmoninen kokonaisuus.

Helmet oli ensin tarkoitus solmia helmisilkkiin, mutta koska solmuharjoitukseni eivät ottaneet sujuakseen, päädyimme hopeoituun metallilankaan. Korusta toivottiin pitkää ja sellainen siitä tulikin; lopullinen pituus ilman riipusosaa on muistaakseni noin 80 cm. Riipusosan valkoiset helmet kuvastavat levyn alkuperäisen omistajan neljää lasta, minkä asiakas toivoi korusta myös jotenkin näkyvän.




Vaati melko monia muutoksia ja välivaiheita, lisäyksiä, poistoja ja muokkauksia ennen korun lopullista muotoa. Asiakkaalla oli todella hyviä ehdotuksia ja parannuksia koruun matkan varrella ja hän sanoikin, että lopputulos taisi olla hänellä itsellään selkeänä mielessä. Ensimmäinen versio, johon pyysin mielipidettä asiakkaalta, oli hyvin erilainen kuin tämä valmis koru ja täytyy sanoa, että hyvä niin.




Asiakkaan ajatus pienestä laatasta isomman alla oli aivan mainio, ja Helmimaailmasta löytyikin kaunis, sydämen muotoinen riipus isä-tekstillä. Helmiosan metallilehdetkin olivat asiakkaan idea, kuten myös ''sisarushelmien'' ripustaminen allekkain alkuperäisen ehdotuksen sijaan, jossa ne riippuivat vierekkäin yhtenä ryppäänä. Tunnuslevy on luonnollisesti oikein päin korun ollessa kaulassa, mutta käänsin sen kuvauksen ajaksi ympäri, jotta levyn henkilötunnus pysyy piilossa.




Muistokoruun alun perin kaavailtu enkeli olikin koonsa puolesta aivan liian iso, mutta asiakas toivoi siitä tehtävän jotain omalle äidilleen. Päädyimme kirjanmerkkiin ja tyyliksi valikoitui satiininauhakirjanmerkki, jollaisia olen tehnyt muutaman aiemminkin. Enkelin (kirjaimelliseksi) vastapainoksi tarvittiin jokin toinen riipus ja ehdotin, että tilaisin isä-laatan lisäksi vastaavan äiti-tekstillä. Pidän tästäkin tosi paljon, satiininauha on mielestäni kaunista melkein missä vaan työssä ja tilaajan toivoma turkoosi väri sopii ihanasti enkeliaiheeseen.


lauantai 19. toukokuuta 2018

Siilejä ja salmiakkia




Nyt kun rakas mutta kiukutteleva läppärini on taas toimintakykyinen, on aika palata tilaustyöpostausten pariin. Alkuvuosi on ollut massailun täyteinen, niin omien hömpötysten kuin tilaustöidenkin osalta. Olen muovaillut massahahmoja useammalle eri koruilijalle jatkojalostusta varten ja yhden ihan kokonaisen korunkin pääsin hahmoistani kokoamaan.










On tilattu erivärisiä kissoja rusetilla ja ilman, pöllöjä vaihtelevan värisillä siivillä, koiria ja heppoja. Myös harvinaisemmasta herkusta, siilien pyörittelystä, olen päässyt nauttimaan.




Kaikista massailuista elukoita tilataan ehdottomasti eniten, mutta aina välillä toivotaan jotain ihan muutakin. Edelliset pillerini olivat jättiläismäisiä, mutta tämänkertaisista toivottiin realistisemman kokoisia. Samalle, ihanalle koruilijatoverille matkasi myös salmiakkivuori.