torstai 3. maaliskuuta 2016

Kivistää


Onko teilläkin NERIK-tarpeita tai jopa kokonaisia NERIK-laatikoita?  Kirjainyhdistelmä tulee sanoista Näitä En Raski Ikinä Käyttää - sen alkuperää en tunne, mutta jostain se on minunkin sanavarastooni tarttunut.

Mun pahimpia (tai parhaimpia) NERIK-hamstrauskohteita ovat kivihelmet. Usein tiedän jo ostaessa, että tulen jemmaamaan helmiä jonnekin hamaan tulevaisuuteen. Tuntuukin hassulta ostaa helmiä ihan vaan silmäniloksi, mutta ainahan naiset on keränneet ympärilleen kauniita asioita katseltaviksi.




Toissa viikolla päätin ryhdistäytyä ja päästää osan noista kauniista helmistä ihmisten ilmoille. Jos ei muuta, ajattelin, niin ainakin teen tilaa uusille kivihelmille. Kuten kuvasta näkyy, olen värikkäiden kivihelmien (kuten vaikkapa värjätty akaatti) ystävä, mutta viime aikoina olen alkanut kaivata myös vähän rouheamman ja luonnollisemman näköistä kiveä. Tämän projektin jälkeen lokerikossa olisi vähän jo tilaa mahdollisille uusille hankinnoille.





Violetti on ehdoton lempivärini, joten ei ollut vaikea päättää, mitä helmiä käytän ensimmäiseksi. Käsittelyyn pääsivät siis violetinsävyiset raita-akaatit. Yhdistin niihin hopeoitua kuparilankaa ja kauniita korulinkkejä, joita olin myös jonkin aikaa jemmaillut täydellistä projektia odotellen. Riipukseksi laitoin ametistipalkin, joka sopii mielestäni kivasti akaateihin. Tästä lyhyestä kaulakorusta tuli aika lailla saman näköinen kuin muuan musiikin inspiroima koru.





Seuraavaksi tyhjensin hematiittilokeron koruilualustalle ja mietin, mitä noista helmistä saisi aikaan. Joukossa oli helmiä, jotka ovat viruneet laatikossa monen monta vuotta - raukkaparat. Esimerkiksi nuo tähden muotoiset helmet ovat tulleet ihan ensimmäisten helmitilausteni joukossa alkuvuodesta 2010. Aika vanhoja nuo muutkin muodot ovat, kun en edes muista, milloin olisin viimeksi ostanut hematiittia.

Jotenkin musta tuntui, että kultaväri olisi paras kaveri helmille ja siitä se ajatus sitten lähti. Tästäkin kaulakorusta tuli lyhyt (tai lyhyehkö, mikä nyt kenenkin mielestä on lyhyt tai pitkä) ja lukituksen laitoin etupuolelle kissan muotoisen, Pirjolta saadun hematiittiriipuksen kera.




Merenvihreitä säröakaateita oli paljon, sillä hankin niitä taannoin ajatuksella ''ostin kun halvalla sain''. No, sitä sain, mistä maksoin - helmien joukossa oli hirveän paljon huonoja yksilöitä. Onneksi hyviäkin löytyi sentään niin paljon, että sain tehtyä tämän korusetin.

Nuo hopeoidut, strassikoristeiset magneettilukot ovat nekin sellaisia, joita olin säästellyt, kunnes keksin niille täydellisen kumppanin. Hohtava hopea tuntuu imartelevan huurteista akaattia ja tekevän helmistä vielä kauniimpia. Myös korvakorujen koukut ovat hopeoidut.




Halusin tehdä myös yhden rannekorun, johon tulisi hopeoitua metallia (ja kuparilankaa) sekä jotain luonnollisen/ neutraalin sävyistä kiveä. En osannut päättää, käytänkö koruun akaattia vai jaspista, joten laitoin sitten molempia. Rakastuin tuohon riipukseen ja harmittaa, että tilasin niitä viimeksi vain kaksi. Pitänee napata niitä vielä uudemman kerran ostoskoriin...





Viimeiseen koruun iskin kiinni metallilangan kautta - pronssia oli saatava valikoimaan myös. Ruusukvartsi on yksi lempikivistäni ja mulle taisikin tulla eroahdistus korua tehdessä, kun yhdistin koruun myös aventuriinikvartsia. Näin sain siis ruusukvartsia kulumaan vähemmän. Jälkikäteen ajateltuna pelkkä ruusukvartsi olisi kuitenkin voinut toimia paremmin.

Koska muut kaulakorut ovat lyhyitä, tein tästä niin pitkän, ettei se tarvitse lukkoa. Vaaleanpunainen strassi riipuksen keskustassa on kuin kirsikka kakun päällä. Viime viikolla tein parisataa langoitusta yhdelle asiakkaalle, enimmäkseen vaaleanpunaisiin helmiin. Tällä hetkellä tuntuukin, etten halua nähdä enää yhtään vaaleanpunaista helmeä...

Katselin edellisen merkinnän päivämäärää ja kauhistuin taas, miten pitkä aika on ehtinyt kulua. Olen kuitenkin edelleen sitä mieltä, että kirjoittelen mieluummin vähän pidemmin ja harvemmin kuin päivitän useammin niin, että esittelen vain yhden tai kaksi korua kerrallaan. Pidän myös siitä, että saman postauksen koruilla on jokin yhteinen teema.

10 kommenttia:

  1. Oi kuinka kauniita koruja!Melkeinpä nyt nostan tuon raita-akaattikorun ykköseksi:-)

    VastaaPoista
  2. Ai onko? No on =D Minullakin ne on enimmäkseen kivihelmiä. Kun ovat niin hienoja, niin niitä tulee säästettyä johonkin erityisen mahtavaan ajatukseen =)

    Tykkään Amandan väriyhdistelmästä, ihana!
    T. Riikka

    VastaaPoista
  3. Kyllä niitä täältäkin löytyy :D Ja kiva lyhenne tuo nerik. lisäänpä sen omaankin sanavarastooni....Kauniita koruja nuo kaikki, varsinkin Atlantiksesta tykkään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ^^ Kiva kuulla, että muitakin hamstereita löytyy. :)

      Poista
  4. Aivan ihania taas, sinulla on taitoa ja silmää :)

    VastaaPoista
  5. Oi, miten kauniita kaikki ovat<3 Suosiooni ylimmäksi nousi yllättäen viimeinen, Amanda<3<3<3

    VastaaPoista

Kommenttisi piristää päivääni. ♥