tiistai 24. joulukuuta 2019

Joulukalenteri, luukku 24


On koittanut jouluaatto ja näin tulee taas yksi blogijoulukalenteri tiensä päähän. Viimeisestä luukusta löytyy suuret joulutähtikorvikset. Näitäkin oli niin kiva tehdä ja oon tosi tyytyväinen lopputulokseen. Samanlaisten lehtien valmistus oli helppoa pisaran muotoisen teräsmuotin ansiosta. Nautin taas erityisesti siitä, että sain tehdä isot ja näyttävät korvakorut - se onkin harvinaista herkkua.




Kiitos kaikille joulukalenteriani seuranneille ja satunnaisille kurkkijoille. Lukijamäärältään suosituimmaksi luukuksi  nousi tänä vuonna luukku 13 neulesydämineen. Eipä ollutkaan epäonnen luukku se! Kiitos kivoista kommenteistanne ja erityiskiitos sinulle Johanna, kun jaksoit jälleen käydä minua niin usein tsemppaamassa. :)

Suuri kiitos tietenkin myös kaikista ihanista tilaustöistä, joita olen saanut taas vuoden varrella toteuttaa. Tässä kalenterissa oli vain osa niistä. Rauhallista joulua ja ihanaa uutta vuotta ihan jokaiselle.


maanantai 23. joulukuuta 2019

Joulukalenteri, luukku 23




Leipomuksia löytyy myös toiseksi viimeisestä luukusta, vähän värikkäämmässä muodossa.




Koristeraitojen tekeminen massaleipomuksiin on superhauskaa. Olipa siis kiva, että näistä raitapipareista saapui myös yksi tilaustyö. Vaikka tämä onkin tilaustyökalenteri, tästä luukusta löytyy myös ns. oma-aloitteisia massailuja. Vain iso kukkapiparisatsi (toinen ja viimeinen kuva, joissa molemmissa on sama satsi) on tilaustyö, jonka sain aiempien kuvien perusteella. Tilaustyöpipareista puolet on muuten valko- ja puolet vaaleanpunaraitaisia. Sävyero on niin pieni näin kapeaa raitaa katsottaessa, ettei sitä juurikaan huomaa. Kaikissa omissa pipareissani raita on tehty valkoisella massalla.







Jos raidoitus on hauskaa, kahta kivempaa on tehdä ja ripotella raitojen päälle massamurskaa. Näihin jouluisiin pipareihin murskasin vihreää ja punaista Fimoa.


sunnuntai 22. joulukuuta 2019

Joulukalenteri, luukku 22


Mitäpä olisi joulu ilman tähtitorttuja? Nykyään niitä leivotaan mitä erikoisimmilla täytteillä, kuten vihreillä kuulilla, Toffifee-karkeilla ja jopa maksamakkaralla. Omissa minitortuissani (kuten syötävissäkin) on kuitenkin ihan perinteiseen tapaan luumuhilloa. Fimotorttuja olenkin tehtaillut tänä vuonna runsain mitoin, sekä riipuksina että valmiina koruina.








lauantai 21. joulukuuta 2019

Joulukalenteri, luukku 21


Nyt paljastuukin jo viimeinen kolmesta riipussetistä, joista asiakkaani valmisti jouluisia korvakoruja. Kukka- ja sydänpipareiden lisäksi massailin hänelle tähtiä.






Itse olisin valinnut tähtien väriksi sinistä, mutta tämä väriyhdistelmä näyttää kyllä todella hyvältä. Onneksi me ei kaikki ajatella samalla tavalla! Tähtien sakaroissa on kuopat strasseja varten, ne asiakas kiinnitti itse paikoilleen.


perjantai 20. joulukuuta 2019

Joulukalenteri, luukku 20




Joulu on ihan kohta jo! Näitä luukkuja on niin hauska aina availla, että voisi niitä olla enemmänkin. Tänään kalenterista löytyy taas yksi suosikkiluukuistani; toinen setti asiakkaan ideoimia, kaksiosaisia riipuksia korvakoruihin.






Valitettavasti en ole päässyt valmiita korvakoruja ainakaan vielä näkemään, joten voin vain kuvitella, millaisia niistä tuli. Nämä sydänpiparit ovat kaikista kolmesta erilaisesta setistä omat ehdottomat lempparini. Suurempien sydänten koristelussa oli todella paljon hommaa, mutta lopussa seisoi kiitos. Musta näistä tuli aivan ihania.


torstai 19. joulukuuta 2019

Joulukalenteri, luukku 19





Karkkitankoja löytyy jo kahdesta edellisestä blogijoulukalenteristani ja nyt niitä makustellaan taas. Musta ne on aina vaan niin ihania. Ne ovat toki myös erilaisia joka vuosi; nyt kun katson kuvia viimevuotisista massatangoistani, huomaan taas miten taitoni ovat kehittyneet. Toissavuonna tein karkkitankoja lasihelmistä. Tähän postaukseen livahti vähän jotain omaakin, sillä vain korvakorut olivat tilaustyö. Tein kuitenkin tankoja kerralla isomman satsin, joten miksipä en esittelisi niitä kaikkia täällä samalla kertaa.


keskiviikko 18. joulukuuta 2019

Joulukalenteri, luukku 18


No niin, ai että! Kyllä olenkin odotellut, että pääsisin availemaan teille näitä ihanan jouluisia luukkuja. Tätä herkkua on nyt luvassa ihan jouluaattoon asti.






Ensimmäisessä jouluisessa luukussa tuoksuu pipari. Sain tehdä Fimo-osat asiakkaan ideoimiin, kaksiosaisiin korvakoruihin. Settejä syntyi kaikkiaan kolme erilaista ja tässä niistä ensimmäinen - kaksi muutakin settiä paljastuvat vielä kalenterin aikana. Ihan liian vähän olen tehnyt tällaisia pipareita, muistaakseni edellisistä on jo monta vuotta aikaa. En muista, mitä silloin käytin kuorrutteena, mutta nyt koristelu kävi kätevästi nestemäisellä massalla.