keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Paluu kesään


Nyt onkin arvontoja käynnissä ihan kaksin kappalein. Kirjanmerkin voit voittaa täältä ja kaulakorun tai korvikset täältä. Lokakuusta on tulossa jännittävä!

Tosiaan, kohta koittaa jo lokakuu ja vuosi lähestyy loppua. Joulu alkaa toisilla painaa jo tosissaan päälle, mutta täällä ei siitä ole vielä tietoakaan. Taisin jopa ottaa vähän takapakkia syksystä näiden kesäisten perhoskorujen kanssa. Pitihän niitä tehdä, kun vihdoin sain odottelemaani ketjua.




Perhoskorut syntyivät samalla kaavalla kuin viimeksikin - kaunis riipus kun ei välttämättä tarvitse rinnalleen mitään krumeluuria, pelkkä hopeoitu papuketjukin riittää. Osa perhosväreistä on samoja kuin viimeksi, uusina väreinä on sitten keltaista, valkoista ja tummaa punaista.






Taidan olla vielä ruskafiiliksissä, kun tuo keltaoranssi perhonen näyttää mun silmään erityisen kauniilta. Ihan kuin se olisi liekeissä, ihana tuliperhonen.




Kuvausassistenttikin ehti parahiksi paikalle tarkkailemaan korujen taltiointia. Kauaa hän ei kyllä jaksanut tarkkailla, kun aurinkoinen paikka tuossa kuvausstudion takana houkutti makoilemaan.

Nyt mulla on täällä alkamassa inhottavat purkuhommat. Iso kasa itselle joskus aikoinaan askarreltuja ja (lähes) käyttämättömiksi jääneitä korvakoruja pääsee pihtien nokkaan. En oo säilyttänyt noita kovin hyvin, joten metalliosat on ainakin tummuneet. Nähtäväksi jää saisinko joitain osia, kuten helmiä, pelastettua vielä uusiokäyttöön.


2 kommenttia:

  1. Perhoset on aina ihania<3
    Voitit arvonnassani, tulehan antamaan osoitteesi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin tekoperhoset... :D

      Eikä, ihanaa! Pitää tulla siis kylään. ♥

      Poista

Kommenttisi piristää päivääni. ♥