lauantai 29. syyskuuta 2018

Syksyn satoa




Kaunein vuodenaika on täällä taas ja ihanasta ruskasta ei voi olla ammentamatta koruihinkin. Tämä sama pakkomielle pukkaa päälle joka syksy ja tänä vuonna ruskailut syntyivät tietenkin enimmäkseen Fimosta.





Voihan macaron, näitä ei vaan voi olla koskaan liikaa. Itse en oo ainakaan vielä lähellekään kyllästynyt tekemään tai katselemaan macaroneja. Tekniikoissakin riittää vielä hiomista. Tällä kertaa puin leivokset syksyn väreihin ja kokeilin täytteeseenkin ensimmäistä kertaa jotain muuta kuin valkoista. Tuplaruskeasta pikkumacaronista tuli mun mielestä herkullisen suklaisen näköinen. Keltaoranssi macaronrimpsu pääsi äidin uuteen lompakkoon roikkumaan.







Tässä on nyt se rannekoru, jonka mainitsin jossain aiemmassa postauksessa. Silloin sivusin Skinner blend -tekniikkaa, jota olen siis mukaillut noita lehtiä tehdessä. Oikeassa Skinnerissä ilmeisesti käytetään nimenomaan kolmion muotoisia värialueita, kun taas itse oon kokeillut toistaiseksi tasaisten pötkylöiden sekoittamista. Ihanaa liukuväripintaa tuntuu syntyvän ihan molemmin tavoin, vaikka omalla (=laiskalla) tyylilläni eri värien rajat jäävät joskus hieman liian terävästi näkyviin. Tein parista ylimääräisestä, punaisesta lehtiriipuksesta vielä korvikset.








Äiti tilasi itselleen simppelin, syksyisen puuhelmikorun ja ruskan sävyiset lehtikorvikset, joissa oranssi saisi olla pääosassa. Lehtikorvisten idean äiti löysi sannArtin nettikaupasta. Käytin lehtiin silikonimuottia, joka ei ollut kovin yhteistyöhaluinen, mutta kai niistä lopulta ihan kivat tuli. Sekamassaa jäi vielä vähän jäljelle ja käytinkin sen heti simppeliin riipukseen, jonka ripustin samettinaruun kaulakoruksi.


4 kommenttia:

  1. Tosi kauniita syysvärejä! :) Tuo lehtirannekoru on ihana.

    VastaaPoista
  2. Mahtavaa syksyn satoa.. ihania värejä ja nuo macaronit on aivan ihania..aidon näköisiä :P
    Suloista sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos. ♥ Syksy tarjoilee ihania värejä. Mukavaa viikkoa sinulle. :)

      Poista

Kommenttisi piristää päivääni. ♥