tiistai 27. tammikuuta 2015

Musiikin innoittamia koruja


Mistä koruntekijä saa inspiraation koruihinsa? Jokainen koruilija varmasti vastaa kysymykseen hieman eri tavalla. Toisaalta vastaukset voivat olla hyvinkin samanlaisia, inspiraatiotahan voi ottaa melkein mistä vaan. Minullekin ideat koruihin tulevat mistä milloinkin - vaikkapa luonnosta tai ympäröivästä maailmasta yleensä. Joskus näen unta jostain korusta, joka haluaa tulla todeksi. Jotkin yksittäiset helmet voivat puhutella  ja ''kertoa'' mitä haluavat kaverikseen koruun. Pari kertaa minulle on käynyt niin, että olen nähnyt jossain (ruoka)kaupassa kaksi eri väristä esinettä (vaikkapa muovikippoa) vierekkäin ja yhtäkkiä tajunnut, miten hyvin ne värit sopivatkaan yhteen - ja eikun korua tekemään!

Konkreettisia vinkkejä ja ideoita voi ottaa vaikkapa lehdistä ja elokuvista, nähdessään esim. jonkun näyttelijä(ttäre)n yllä kauniin korun. Minulle tulee joskus jotain elokuvaa/ sarjaa katsoessa myös tietynlaisia ''viboja'' ja yhtäkkiä päähän nousee kuva jostain korusta. Yleensä näitä koruviboja iskee kuitenkin musiikkia kuunnellessa. Jokin tietty kappale maalaa mieleeni elävästi kuvia tai esim. tiettyjä värejä ja väriyhdistelmiä.

Toivottavasti en kuulosta ihan kajahtaneelta näiden vibojeni kanssa. Kokeekohan kukaan muu koruilija koskaan sellaisia? Halusin joka tapauksessa tänään jakaa kanssanne muutamia korujani, joiden inspiraationa ovat toimineet juurikin musiikkikappaleet eli biisit. Sattumoisin ne ovat kaikki kaulakoruja. Upotin korun nimien kohdalle linkit innoituskipaleisiin (linkit vievät siis Youtubeen).



Blue Velvet (Lana Del Rey)



Sugar (Editors)



Wolf (First Aid Kit)



Nocturne (Secret Garden)



Madness (Muse)







P.S. Vielä on aikaa osallistua arvontaan! :)


8 kommenttia:

  1. Kauniita koruja olet taas tehnyt! Kovin tutulta kuulostaa nuo inspiraation lähteet. Välillä menee televisio-ohjelmaan keskittyminen siihen, että tulee tuijotettua jotakin korua... =D T. Riikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, tuo esimerkki puolestaan kuulostaa minulle kovin tutulta. :D Kiitos vaan kovasti. ♥

      Poista
  2. Tosi kauniita koruja ja värejä! Kuulostaa niin tutulta nuo inspiraatiolähteet:).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis, Johanna. ♥ Kiva kuulla, etten ole ainoa. :)

      Poista
  3. Huippukauniita! Nocturne ja Sugar varsinkin<3
    Koruja tulee huomattua entistä enemmän ihmisten päällä ja niistä voi saada inspiksen.Kyllä musiikki inspiroi myös ja värit yleensä missä tahansa. Erilaiset koruiluhaasteet on kivoja, niissä joutuu joskus mielikuvitus lujille:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Eila! ♥ Nuo kaksi on juuri munkin suosikkini. :) Kiva kuulla, mikä inspiroi. Tosiaan nyt kun sanoit, hokasin että tulee kyllä ''kyylättyä'' myös tavallisten ihmisten koruja kaupungilla. Kiinnitän ihan ekana huomiota uudessa (ja tutussakin) ihmisessä siihen, millaisia koruja hänellä on yllään.

      Aivan, haaste voisi piristää koruilua. :) Oon noita Korukoplan haasteita seurannut pikkuisen sivusta, mutta en oo ainakaan vielä uskaltanut itse osallistua.

      Poista
  4. Joo! Älä huoli! Niitä inspiksiä tulee nappailtua millon mistäkin.. Kuuntelin muutaman alkubiisin :) ... Pystyin löytämään yhteneväisyyksiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huojentavaa kuulla. ;) Kiva, että kuuntelit biisejäkin - ja mahtavaa, jos löysit yhteyksiä!

      Poista

Kommenttisi piristää päivääni. ♥