torstai 15. syyskuuta 2016

Ruusujen aika (+arvonta)


Ehkä joku uudesta bannerista jo arvasikin... Niinhän siinä sitten pääsi käymään, että mä menin sinne eBayn hartsiruusuosastolle. Ja mitä kaikkea ihanaa sieltä löytyikään!







Pienen koruilijan pää meni ihan pyörälle ja kaikkea piti saada, ainakin nyt pikkuruusuja joka värissä! 10mm kokoisia, pieniä ruusukapusseja ostinkin sitten ison sekalaispussin ja lisäksi muita värejä, joita ei pussiin kuulunut. Muutama sata pikkuruusua tipahteli postiluukkuun pikku hiljaa. Vähän isompia ja kolmiomaisempia, laventelivioletteja ruusuja oli myös saatava, niin kauniita ne on.

Ostin samanlaisia, kolmiomaisia ruusuja beigenäkin, mutta ne olivatkin sitten saapuessaan enemmän persikan värisiä. Persikkaruusuja mulla on jo pienempinä, eikä maksanut vaivaa alkaa palauttamaan, joten laitoin ruusut kirppikselle kiertoon. Beiget pikkuruusut on mulla siis vieläkin hakusessa ja tuntuvat olevan kiven alla. Isoja, 20mm kokoisia ruusuja halusin myös muutamassa lisävärissä. Harmittaa, etten ottanut niistä tämän kummoisempaa kuvaa ennen kuin ne päätyivät koruihin.






Pikkuruusuista on tietenkin syntynyt paljon niitä sööttejä nappikorviksia, joista en oo jokaista paria kuvannut erikseen. Oon tehnyt niitä enimmäkseen tilaustyöpohjalta - valkoinen ja vaalea persikka on olleet suosituimpia värejä. Isommista ruusuista tein lisää sormuksia ja lyhyitä ketjukaulakoruja.




Tuunattavia hiuspinnejä tuli napattua joskus jostain korutarpeiden nettikaupasta, ehkä Helmikeskuksesta. Silloin jo ajatus oli, että ruusu siihen liimataan! Näitä sinertävän harmaita ruusuja löysin (kas, kas) Facebook-kirppikseltä.




Törmäsin eBayssa näihin ihaniin kirjanmerkkipohjiinkin, joita oon aikaisemmin tilannut Helmikaupasta. Pohjissa oli mukana lasikapussitkin, joita mun oli siis tarkoitus alunperin käyttää, mutta innostuinkin enemmän ajatuksesta ruusukirjanmerkeistä.




En juurikaan käytä itse koruja, en vaan osaa niitä kantaa ja oon ollut sellainen lähes aina. Kai se on tottumuskysymys. Korvakoruista oon kyllä aina tykännyt, mutta niidenkin käyttö on jäänyt viime vuosina vähäiseksi. Nyt ihastuin noihin ruusunappiksiin niin paljon, että tein itsellenikin kaksi paria ja kolmannet (mintunvihreät) on parhaillaan työn alla.

Halusin omista korviksistani kuitenkin vähän näyttävämmät, joten lisäsin taustakappaleisiin lasihelmet, jotka jäävät kauniisti korvalehtien alapuolelle roikkumaan. Osasyy helmien lisäämiseen oli kyllä sekin, että pelkät nappikset ovat niin kevyet (eivätkä heilu) ettei niitä korvissa edes huomaa. Tämä tottumaton korvisten käyttäjä sitten säikähti aina korvaa koskiessaan, kun käsi osui ruusuun, jonka olemassaoloa ei muistanut.




Halusin tehdä sirompien ruusukorujen rinnalle myös vähän runsaamman - tai ruusuisemman - yksilön. Jemmasta löytyi valkoinen simpukankuoririipus, johon liimasin erikokoisia ja -sävyisiä ruusuja. Violetin sävyjä löytyi ruusuistani eniten, joten valitsin sen väriksi, vaikka olisi se voinut joka tapauksessa olla valintani. Ruusukollaasin ripustin nauhaosuuteen, jonka askartelin toukokuussa sitä pilalle mennyttä kapussiriipusta varten.

Taisin intoilla ruusujeni kanssa vähän liiaksikin, kun kesäkuun lopulla mulle puhkesi ruusu jo jalkaankin. Todella ikävä tauti, täytyy sanoa, vaikka itselläni se onneksi lähti nopealla reagoinnilla ja superhyvällä hoidolla nopeasti paranemaan. Koko ajan mua jaksoi kuitenkin kärvistelyn ohella naurattaa tuo yhteensattuma. Nyt sitten vaan jännitän, koska se iskee seuraavan kerran - tuppaa kuulemma helposti uusiutumaan, kun sen kerran saa.

Mietiskelin tuossa, ettei täällä blogin puolella olekaan ollut aikoihin arvontaa, joten vetäistäänpä sellainen käyntiin! Palkinnoksi voitaisiin laittaa vaikka tuollainen ruusukirjanmerkki, voittaja saa sitten valita mieleisensä värin. Tätä merkintää kommentoimalla saat itsellesi arvan ja osallistumisaikaa on 15.10. asti. Facebook-sivuni odottelee vielä 200 tykkääjän täyttymistä, sitten sielläkin arvotaan jotain kivaa!


48 kommenttia:

  1. Mukana arvonnassa. Noi ruusut on niin ihanan näköisiä, että mietin jo mihin muuhun niitä voisi käyttää.
    mummolta@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös vaan, tääälläkin jo mietitään seuraavia ruusuprojekteja. :D

      Poista
  2. On kyllä ruusut kauniita:-) Arvonnassa mukana:-)

    VastaaPoista
  3. Tosi ihania! Ehdottomasti arvonnassa mukana:)
    mannanpostiatluukkupistecom

    VastaaPoista
  4. Ikävä juttu tuo ruusu, vaikka sait mut kyllä taas nauramaan :D Ihania nuo kirjanmerkit. Lukutoukkana olen arvonnassa mukana :) T. Riikka

    VastaaPoista
  5. Kauniita ovat! Mukaan arvontaan!
    Tiina
    miumiu83 at gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onnea arvontaan sinullekin ja tietysti ihan kaikille tasapuolisesti. ♥

      Poista
  6. Mukana arvonnassa, todella kauniita ruusuja! Kirjamerkeille on käyttöä... http://tuhansiasivuja.blogspot.fi/

    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tulen kurkkaamaan sinunkin blogia. :)

      Poista
  7. Ui, onpas söpöjä! (: Mukaan arvontaan siis totta kai.

    saraana.makela@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Ruusuisia,kauniita<3
    Mukana arvonnassa.
    ps. mulla oli ruusu jalassa nuorena naisena, vaan eipä onneksi ole uusinut..vielä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Eila. ♥ Voi kurjuus, toivotaan ettei enää tulekaan - kummallekaan. :)

      Poista
  9. Ihania!!! Ei voi muuta sanoa! Olen mukana!
    miianblogi(at)suomi24.fi

    VastaaPoista
  10. Kauniita ruusuja sinulla.
    Ja tietenkin kauniita koruja.
    Muutaman korun olen sinulta jo tilannutkin.
    Tottakai olen mukana arvonnassa. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tuula! Toivottavasti laukkukorut on palvelleet hyvin. ♥

      Poista
  11. Kauniita ruusuja ja niistä olet tehnyt kauniita koruja..
    Mukana arvonnassa

    VastaaPoista
  12. Ihania kaikki! Ehdottomasti mukana arvonnassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Elina! Vietin pitkän tovin kauniissa blogissasi. ^^

      Poista
  13. Kuinka ihania ruusujuttuja!Mukaan arvontaan :)

    VastaaPoista
  14. Ehdottomasti mukana arvonnassa! Tosi kivan näköisiä ruusuja:)

    VastaaPoista
  15. Ihania ruusuja ja kiva blogi!! Mukana arvonnassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihania juttuja löytyy sinunkin blogista. ^^

      Poista
  16. Ehdottomasti mukaan kivaan arvontaan! :)

    mimyy93@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Mukana ollaan :)

    Mulla ei olekaan kunnollista kirjanmerkkiä. Tyttären tekemää merkkiä en raaski enää käyttää, kun se hajoaa kohta käsiin. Tällä hetkellä merkin virkaa toimittaa käyttämättä jäänyt hihamerkki. Välillä olen käyttänyt myös kauppakuitteja.

    suvi.vikholm(a)luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, voi miten ihanan symppis kommentti. ^^ Kirjanmerkille on selkeästi tarvetta, toivotan arpaonnea sullekin!

      Poista
  18. Ihania koruja. Osallistun! :) hiltuha(at)gmail.com

    VastaaPoista
  19. Mukana! Ruusut kauniita kuin oikeat.

    tvoitto@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Mukana,kaikki pieni ja kaunis on vastastustomattoman somaa. sannikas15@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Aivan ihania koruja, mukana arvonnassa :)

    cloudberryshake (at) gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihana sähköposti sinulla. ♥

      Poista
  22. kauniita mervik75@luukku.com

    VastaaPoista
  23. Ihastuttavia, näin ruusujen ystävänä, joten osallistunpa minäkin <3 kaljukeiju@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. ♥ Kohta päästään jo arpomaan!

      Poista

Kommenttisi piristää päivääni. ♥