tiistai 9. elokuuta 2016

Sitä sun tätä


Oon ollut ihan älyttömän koruiluflow'n vallassa viime aikoina ja koska aurinkoisia päiviä on riittänyt, on läppäri pullollaan korukuvia. Haluan kuitenkin päivittää korut blogiin suurin piirtein oikeassa järjestyksessä, joten ne saapuvat tänne tällä hetkellä muutaman viikon viiveellä. Eipä se toisaalta haittaa, taidan olla muutenkin koruilun saralla vähän hitaanpuoleinen, kun moni koru jää keskeneräiseksi pitkäksi aikaa tai oon taas tehnyt korun helmistä, jotka oon ostanut monta vuotta aiemmin. Alta löytyy monta esimerkkiä juuri tällaisista koruista.

Vaikka kuinka haluaisin, että joka postauksella on jokin senkertaisia koruja yhdistävä teema, kaikki korut eivät vaan sovi saman yhtenäisen otsikon alle ja jäljelle jäävät, ''randomit'' korut jäävät tietokoneelle roikkumaan. Näistä irrallisista koruista syntyy sitten aika ajoin yhteinen sillisalaattipäivitys.





Nämä isot (17mm) pyörrekuvioiset lasihelmet on pyörineet laatikoissani jo melkein vuoden ajan. Ne näyttävät niin kauniilta ja olivat edullisiakin, mutta en vaan oikein osaa tehdä isoista helmistä ja osista mitään kaunista. Vihdoin taisin kuitenkin katsoa helmiä oikealla tavalla ja sain niistä aikaan kaksi pitkää kaulakorua. Mulla oli samanlaisia helmiä vielä keltaisina ja sinisinäkin, mutta jätin niistä vain pari itselle ja laitoin loput myyntiin. Ne ei varmaan olisi koskaan puhutelleet mua senkään vertaa kuin nuo kuvan helmet, jotka on enemmän mun värisiä.




Tämän kaulakorun löysin taas keskeneräisten laatikosta odottamasta. Mulla taisi joskus loppua tuo metallilanka kesken ja sitten kun sain lisää, en enää muistanut koko korua. Muutamia helmiä piti vielä koruun silmukoida ja laittaa lukko paikoilleen, niin se olikin jo valmis. Tykkään itse noista metallilangoitetuista, suorakaiteen muotoisista helmistä. Yksinkertainenkin söherö piristää tavallista helmeä kivasti.




Äidille tein korusetin ylimääräisistä, vihreistä perhosriipuksista. Noita isoja perhosia oon sittemmin ostanut lisääkin (monen värisiä) ja kunhan saan taas vakkarimyyjältäni hopeoitua papuketjua, pääsen tekemään lisää perhoskaulakoruja. Paljon muitakin riipuksia odottelee jo ketjua, kun innostuin ykskaks noista yksinkertaisista riipuskoruista. Pitääkin varmaan ostaa muutaman kilometrin verran sitä ketjua.




Tämäkin siro ja hyvin lyhyt kaulakoru on jo ties kuinka vanha. Tein sen eräälle vakiasiakkaalle korutilauksen kylkiäiseksi. Tämä on ihan erilainen kuin korut, joita yleensä teen, mikä on mun mielestä hyvä asia ja osaltaan sen vuoksi halusin sen tänne blogiinkin laittaa. Vihreä hiushelmirivi muistuttaa vähän toukkaa - liekö se sitten hyvä vai huono asia.





Hiuspinnejäkin oon väkerrellyt ja nämä taitaakin olla ihan ensimmäiset pinnit, mitä oon tehnyt. Halinalleissa ei paljoa vaivaa ollut, kunhan liimasin nallukat paikoilleen pinnipohjiin. Yhden tällaisen pinniparin tein hartsiruusuistakin, mutta jääköön niiden kuva vielä paljastamatta.

Pahimman lucitekukkainnostuksen vallassa ollessani ajattelin kokeilla, minkälaisia pinnejä niistä syntyisi. Noita peruspinnejä oli pitkään pyörinyt koruilualustallani kun mietiskelin, miten niitä koristaisin. Iso lucitekukka tuntui istuvan pinniin oikein hyvin, joten kiinnitin sen pehmeälllä metallilangalla. Nyt en kyllä oo yhtään varma, menikö kukka oikealle vai väärälle puolelle. Siitä ''oikeasta'' puolesta kun ilmeisesti ollaan montaa mieltä. Tai no, kahta mieltä - vähän niin kuin siitä, kumpi puoli näkkileivästä kuuluu voidella. Ollaan kai ikuisuuskysymysten äärellä.


2 kommenttia:

  1. Moi! Mistä tilailet tuota papuketjua? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa!
      Mulla on oma ''ketjukontakti'' Facebookissa. :D Hän on siis yksityishenkilö, jonka nimeä en halua tässä mainita. Ketjua saa toki nettikaupoistakin, kannattaa kokeilla vaikkapa Googlen kuvahakua. :)

      Poista

Kommenttisi piristää päivääni. ♥