tiistai 4. helmikuuta 2014

Pohjan peltojen periltä, Kalevalan kankahilta


Niinpä niin, pakkaset vaihtuivat taas plusasteisiin ja aurinkoiset päivät harmauteen. Uusia koruja ei pääse kuvaamaan ennen kuin aurinko taas uskaltaa näyttäytyä, mutta onneksi korukuvia riittää vielä ladattavaksi koneelta. Kannatti käyttää harvat aurinkoiset päivät tehokkaasti, sain kuvattua muun muassa nämä korusetit. Vaijerikorujen tekemisessä on jotain rauhoittavaa, ne valmistuvat nopeasti ja helposti ja oikeanlaisen helmiyhdistelmän löydyttyä niistä tulee oikein kivan näköisiä.

Nämä korut ovat olleet valmiina jo joulukuusta lähtien, mutta hiljattain sain ne siis vasta kuvattua ja myös nimettyä. Yksi koruseteistä oli ihan selkeästi nimeltään Vellamo, joten päätin nimetä muutkin setit Kalevalan hahmojen mukaan. Osittain nimistä tulikin oikein osuvia. Setteihin kuuluu aina lyhyt kaulakoru sekä korvakorut, joiden koukut ovat nikkelitöntä terästä. Kaulakoruissa on papukaijalukot.



Lemminkäinen




Marjatta




Tuonen tytti




Vellamo




Ilmatar




Kyllikki




Tapio




Ahti




Aino


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi piristää päivääni. ♥