sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Pikkuprojekteja


Täällä yksi viluinen kirjoittelee villasukat jalassa ja peiton alla hytisten - ei se kesä sitten ihan vielä tullutkaan. Mutta mähän otan nämä kylmät sadekelit miljoona kertaa mieluummin kuin kammottavat hikihelteet. Aurinko olisi kyllä saanut paistella vielä yhden päivän niin olisin saanut kaikki valmiit korut kuvattua. No, kaikkea ei voi saada.

Viime aikoina oon keskittynyt nopeisiin ja vähän vaivaa (ja voimaa) vaativiin koruiluihin. Teen harvoin koruja sarjatyönä, joten tämä on ollut ihan mukavaa vaihtelua. Simppeleiden pikkuprojektien kohdalla ei edes tarvitse ajatella sommittelua, värien yhteensopimista ja sen sellaista - sen kun vaan tekee. Onnistuu vaikka Euroviisuja katsellessa.







Näitä ihania metalliperhosia oon ihastellut jo ainakin vuoden ajan Facebook-kirppiksillä, monien eri myyjien valikoimissa. Nyt päätin vihdoin ostaa niitä muutamassa eri värissä. Violetit olivat erityisen ihania, siksi ostin niitä ihan kokonaisen korusetin verran. Mukaan tarttui myös kaksi pientä, vihreää perhosta korviksia varten, mutta ne olivat keskenään niin erilaiset emaloinnin osalta, että päätin säästää ne myöhempiin projekteihin.

Hopeoitua papuketjua hommasin useampaa paksuutta ja metritolkulla (vaikkei se ikinä riitä mihinkään). Eräs ihana koruilijatoveri tilasi minulta polymeerimassaelukoita ja niitä sattui olemaan jo valmiina jokunen erilainen, jotka olivat avainkoruista jääneet yli. Massahahmot vaihtuivatkin sitten kätevästi papuketjuun.







Myös nämä värikkäät akryylipeurat löysin joskus joltain ihanalta FB-kirppikseltä. Nyt ne pääsivät koristamaan lasten avaimenperiä. Tai no, laitoin nämä myyntisivulle lasten osastolle, mutta itse ainakin tykkään kaikesta söpöstä ja hassusta, joten voisin hyvin käyttää itsekin tällaista.


2 kommenttia:

  1. Voi kuinka söpöjä perhoskoruja ja bambiavainpidikkeet myös kivat:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Helinä, jätät aina niin kauniita sanoja tänne. ♥ Oikein mukavaa viikkoa sinulle! ^^

      Poista

Kommenttisi piristää päivääni. ♥