sunnuntai 23. elokuuta 2015

Kieputi kieputi


Päätin omistaa ihan kokonaisen postauksen viimeisimmälle hurahdukselleni, nimittäin lankahelmille. Kun sanon lankahelmi tarkoitan helmeä, jonka ympärille on kieputeltu metallilankaa. Omissani on silmukat molemmissa päissä.

Tein pari kuukautta sitten ihan kokeeksi kymmenisen erilaista satsia lankahelmiä ja laitoin ne myyntiin yhdelle Facebookin monista näpertelykirppiksistä. Olen noita kirppiksiä kolunnut aika lailla, eikä vastaavia ole vielä osunut kohdalle - ajattelin siis kokeilla, olisiko kenelläkään kiinnostusta tuollaisiin.

Löytyihän sitä kiinnostusta, ensimmäiset satsit nimittäin vietiin melkein käsistä ja lisää tilattiin. Osa ostajista jäi odottamaan, ilmestyykö lisää helmiä myyntiin ja muutaman kanssa sovittiin, että voisin tehdä helmiä tilaustyönä. Olen myös tarjoutunut tekemään lisää samanlaisia, jos vaan helmiä on ollut jäljellä.




Tästä se lähti. Nämä kolme lankahelmisatsia tein ensimmäiseksi - ja ne ostettiin myös ensimmäisinä, muutama minuutti myyntiin laiton jälkeen.




Myös osa näistä sekoituksista kuului ensimmäisten joukkoon, osan olen tehnyt sitten hieman myöhemmin.




Kun on vauhtiin päästy, eikö niin? Kaivelin helmirasioista kaikki mahdolliset helmet, jotka raaskin langoittaa ja laittaa myyntiin. Paha vaan, että nälkä kasvaa syödessä.




Välillä pitikin sitten tilata vähän uusia helmiä lankailua varten. Suurin osa näistä on lasiputkia, sillä niille oli (ja on edelleen) kaikkein eniten kysyntää. Oli kiva tilata pitkästä aikaa oikein iso satsi helmiä ja hyvällä omallatunnolla, kun oli helmityötilauksia alla.




Ensimmäisen viikonlopun aikana helmitilauksen saapumisen jälkeen (joskin olin silloin myös perjantain vapaalla) syntyi tämän verran lankahelmiä. Putkia on sielläkin montaa eri väriä. Pitkulaisia triplahelmiä syntyi 4mm helmiäislasihelmistä, mahdollisimman monella eri värillä niitäkin.




Omista kätköistä löytyi vielä muutama lisäväri triploihin.




Olen tehnyt välillä myös tuplahelmiä kahdesta peräkkäisestä helmestä.




Pyöreitä lankahelmiä on syntynyt vähemmän, sillä pyöreä muoto on itselleni varmaankin haastavin lankailtava - varsinkin alussa lanka ei tunnu millään asettuvan nätisti helmeä vasten. Vaan alkaahan se siitä pikku hiljaa onnistua, toiston myötä. Tein tilauksesta ison lössin (kuvassa vain osa helmistä) mustia, pyöreitä lankahelmiä yhdelle asiakkaalle.

Vihreissä huurrehelmissä on vaihtelun vuoksi mustaa Artistic Wirea. Näiden jälkeen palasin kuuliaisesti hopeoituun kuparilankaan, mutta takaraivossa jyskii yhä ajatus, että olisi kokeiltava muitakin lankavärejä - kun niitä kerran laatikosta löytyy.




Ovaalia, jyvää, pisaraa, kolikkoa ja suorakaidetta. Lanka taipuu monen muotoisen helmen päälle, mutta munkin suosikkini taitaa silti olla ne putket. Pidän niiden muodosta ja siitä, että putkien onnistumisprosentti kieputtelun suhteen on kaikista muodoista korkein.




Ihania putkia...




...putkia...




...ja vielä kerran putkia!

Siinäpä tähän astiset tuotokset - tai no, ihan kaikki ei vielä tässäkään olleet. Eikä ne näihin jää, oon niin pahasti koukussa, etten usko ihan heti lopettavani kieputtelua.

Metallilankaa saa näihin kyllä ihan kiitettävästi menemään, voisin seuraavaksi harkita tukkukerän tilaamista kymmenen metrin lankapussien ostamisen sijaan - niitä kun saa hakea jatkuvasti lisää. Viime viikolla kävin taas ostamassa hieman (=50 metriä) lisää Rayherin hopeoitua paikallisesta askartelukaupasta ja puolituttu myyjäkin oli ilmeisesti huomannut hamstraukseni. ''Jaha, taas rautalankaa!'' hän tokaisi laskuttaessaan ja kysyi, mitä ihmettä siitä oikein teen. Tässä siis vastaus hänellekin - siitä syntyy lankahelmiä!


10 kommenttia:

  1. Taitavia kieputuksia! Tykkään eniten noista triplahelmistä ja yhden helmen kieputuksista <3 Kiva idea! T. Riikka

    VastaaPoista
  2. Näinkin noita myynnissä :) Ja yritin muuten itsekin, kun idea oli kiva, mutta tulos ei oikein silmää miellyttänyt :D eikä oikein kärsivällisyyskään riitä :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitäs mitäs, pyöritäänkö me samoilla kirppiksillä! :)

      Voi harmi, nämä(kin) kyllä vaatii vähän aikaa ja hermoja alussa, että löytyy oikeanlainen ote - mutta sitten ne alkaakin valmistua ihan rutiinilla. ^^

      Poista
    2. Näköjään samoissa piireissä ollaan :)

      Poista
  3. Herrajee mikä työpaja sullon pystys :D. Nättejä väkerryksiä kyllä, ei ihme et meni heti kaupaksi! Mikäs se tuommonen mainitsemasi kirppis on? Mä oon törmännyt facebookissa vain sellaisiin lähinnä paikallisiin, vaatteita ja muuta sellaista kierrättäviin kirppisryhmiin? :O Vois olla kiva käydä katselemassa menoa jossain väkertelykirppikselläkin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haah, juu onhan noita tässä jokunen syntynyt. :D Koruja ei ookaan sitten ehtinyt oikein tehdä, mutta tää on vaan kivaa vaihtelua. ^^ Kiitos kaunis kehuista. ♥

      Se kirppis, jolla oon näitä myynyt, on nimeltään ihan vaan Kirpputori korutarvikkeille. Muita käsityö-, askartelu- ja koruilukirppiksiä löytyy Facebookista pilvin pimein. ^^

      Poista
    2. Kiitos, menenpä heti tiirailemaan :D

      Poista
  4. Vautsi, kun oot ollut ahkera! Tosi nättejä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset! ^^ On helppo olla ahkera tällaisten kivojen juttujen äärellä. ;)

      Poista

Kommenttisi piristää päivääni. ♥