keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Kynsilakkaa ja kumiputkea


Oon taas ollut kamalan laiska päivittämään. Huoli kissan terveydestä ja jatkuva eläinlääkärissä ramppaaminen on vieneet musta melkein kaikki mehut. Jotain on sentään valmistunut - sain vihdoin kynsilakkakapussit koruihin. Jo kapusseja maalatessa oli melko selvää, että koruihin tulisi mustaa kumiputkea. Mä vaan niin kovasti tykkään siitä.









Myös viimeisin tilaustyöni, kaksirivinen kaulakoru, valmistui ajallaan. Sen kylkeen ilmestyi vielä rannekorukin ja sain asiakkaalta niin tyytyväistä palautetta, että kehtaan esitellä korusetin täälläkin.






Kaikki lähti siis kaulakorusta, johon pyydettiin mustaa, valkoista ja ripaus punaista. Metalli sai tällä kertaa olla kullan väristä. Asiakas toivoi kahta helmiriviä ja piirtelin hänelle muutamia esimerkkejä pituuksista ja malleista, joista hän sai valita sopivimman näköisen kokonaisuuden. Kaulakorun valmistuttua kyselin, tehdäänkö sille kaveriksi vielä jotain muuta ja niinpä rinnalle syntyi rannekoru. Onneksi olin tilannut sydämen muotoisia lamppuhelmiä kahdessa eri koossa, jotta saan mallata, kumpi näyttää kaulakorussa paremmalta. Tilauksen kylkiäisiksi laitoin tällä kertaa pari vaihtoriipusta kaulakoruun - siinä kun on tuo iso rapulukko, saa riipuksen kätevästi vaihdettua asun ja fiiliksen mukaan.

Täytyy sanoa, että tällainenkaan väriyhdistelmä ei olisi välttämättä ihan ensimmäisenä tullut itsestään mieleeni. Valmiina se näyttää kuitenkin todella herkulliselta.


6 kommenttia:

  1. Upeita nuo kynsilakkakorut! Ja kiva idea tuo vaihdettava riipus, korun ilme muuttuu heti kerralla.

    VastaaPoista
  2. tykkään, tosi kivoja nuo vahturit. oletko ostanut ne valmiina vai miten metallipiikki on kiinnitetty?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. ^^ Mutta nyt en kyllä ihan ymmärrä, mistä puhut... :/

      Poista
    2. kirjoitus virhe jälleen...vaihturit, valkoinen sydän on eniten mun mieleen ♥

      Poista
    3. Aa, no olis nyt munkin pitänyt hoksata. Ne on siis ihan lamppuhelmiä, joihin laitoin korupiikin sisälle. :) Mäkin pidän siitä valkoisesta. ^^

      Poista

Kommenttisi piristää päivääni. ♥